Miten niin ei voisi nukkua pää tyhjässä margariinirasiassa? Ihan hyvinhän tämä sujuu!
keskiviikko 28. tammikuuta 2009
Sarjassamme erikoisia nukkumisasentoja
Miten niin ei voisi nukkua pää tyhjässä margariinirasiassa? Ihan hyvinhän tämä sujuu!
Mustikka-Bonaquaa
Ransu:
Emäntä repii pelihousujaan jonkun Brysselin matkan takia. Menee ihan hyvät ulkoiluhousut rikki, tai ne onkin kyllä jo polvesta rikki ja alan jo arvatakin, että kun se vaihtaa ehjät housut jalkaan niin se on huono merkki: silloin se lähtee jonnekin ilman minua. Silloin se laittaa myös eri takin päälle, sellaisen jonka taskussa ei ole kakkapusseja.
No, anyway, tänään se lähti töihin ja jätti minulle lehden luettavaksi, joten en ehtinyt edes haukkumaan sen perään. Mikon perään haukuin sitäkin enemmän kun se lähti iltajuoksuilleen.
Töistä tullessaan Emäntä haisi toiselle koiralle. Se oli käynyt ostamassa vaatteita sinne Brysselin matkalle ja siellä vaatekaupassa (Tuuliatuu Krunikassa) oli ollut suloinen Otto-poika. Suloinen ja suloinen... hmph >:-/ Mutta Emäntä oli hyvillään kun oli saanut housupuvun, kauluspaidan ja Palmrothin kengät 90 eurolla. Siis sillä summalla olisi kyllä saanut vähänpaljon ruokaa! Eikä minulle sitä paitsi olisi tarvinnut Palmrothin kenkiä tuoda, en välitä ollenkaan kenkien pureskelusta, käytän purukalustoani mieluummin johonkin mikä myös täyttää vatsaa.
Sitten se oli ostanut suklaata, jonka haistan tietysti kauas, ja kun se nousi koneensa ääreltä niin se piti minua niin tyhmänä, etten muka löytäisi koneen taakse jemmattua suklaapalaa. Ehdin löytää sen ja mutustella poskeeni ennen kuin se palasi keittiöstä ja karjaisi, että "Ei ota!"
Äsken käytiin ulkona ja joka ilta se on vaan kivempaa ja kivempaa, kun alkaa olla niin paljon tuoksuja tuolla ulkona, joiden päälle pitää jättää omia merkkejä. Ja sitten me juostiin kilpaa, turha kai mainitakaan että voitan Emännän kevyesti. Kun tultiin sisälle, niin Emäntä otti itselleen jääkaapista vissyvettä. Jos jotain otetaan jääkaapista, niin se on syötävää, tämä on aika pätevä yleissääntö. Niinpä tökkäsin kuononi Emännän lasiin ja join siitä noin puolet. Jostain syystä se ei näytä itse juovan sitä loppupuoliskoa vaan otti sen vain minulta pois ja laittoi sivuun. Ei se kamalan hyvää ollut mutta tulipahan maistettua.
Taidan käydä vielä ennen nukkumaanmenoa lukemassa varmuuden vuoksi uudestaan tuon iltapäivällä minulle jätetyn lehden, jos sieltä löytyisi vielä sivujen välistä koiranmakkaran murusia. Sitten valtaan Emännän sängystä sieltä tyynypäästä tai ihan keskeltä 3/4 ja jätän sille 20 cm nukkumatilaa. Kannattaisi laihduttaa niin ei tarvitsisi Mikolle valittaa siitä, ettei mahdu nukkumaan kunnolla ja joutuu heräämään aina kun kääntää kylkeä.
Lisäys: Vaikka hammaslankaa ei säilytetä jääkaapissa, niin olen nähnyt kuinka sitä laitetaan suuhun. Siispä ajattelin ottaa selvää mikä sen lankaboksin sisällössä on niin hyvää, mutta en ehtinyt saada sitä rikki ennen kuin Emäntä otti sen pois :-(
Emäntä repii pelihousujaan jonkun Brysselin matkan takia. Menee ihan hyvät ulkoiluhousut rikki, tai ne onkin kyllä jo polvesta rikki ja alan jo arvatakin, että kun se vaihtaa ehjät housut jalkaan niin se on huono merkki: silloin se lähtee jonnekin ilman minua. Silloin se laittaa myös eri takin päälle, sellaisen jonka taskussa ei ole kakkapusseja.
No, anyway, tänään se lähti töihin ja jätti minulle lehden luettavaksi, joten en ehtinyt edes haukkumaan sen perään. Mikon perään haukuin sitäkin enemmän kun se lähti iltajuoksuilleen.
Töistä tullessaan Emäntä haisi toiselle koiralle. Se oli käynyt ostamassa vaatteita sinne Brysselin matkalle ja siellä vaatekaupassa (Tuuliatuu Krunikassa) oli ollut suloinen Otto-poika. Suloinen ja suloinen... hmph >:-/ Mutta Emäntä oli hyvillään kun oli saanut housupuvun, kauluspaidan ja Palmrothin kengät 90 eurolla. Siis sillä summalla olisi kyllä saanut vähänpaljon ruokaa! Eikä minulle sitä paitsi olisi tarvinnut Palmrothin kenkiä tuoda, en välitä ollenkaan kenkien pureskelusta, käytän purukalustoani mieluummin johonkin mikä myös täyttää vatsaa.
Sitten se oli ostanut suklaata, jonka haistan tietysti kauas, ja kun se nousi koneensa ääreltä niin se piti minua niin tyhmänä, etten muka löytäisi koneen taakse jemmattua suklaapalaa. Ehdin löytää sen ja mutustella poskeeni ennen kuin se palasi keittiöstä ja karjaisi, että "Ei ota!"
Äsken käytiin ulkona ja joka ilta se on vaan kivempaa ja kivempaa, kun alkaa olla niin paljon tuoksuja tuolla ulkona, joiden päälle pitää jättää omia merkkejä. Ja sitten me juostiin kilpaa, turha kai mainitakaan että voitan Emännän kevyesti. Kun tultiin sisälle, niin Emäntä otti itselleen jääkaapista vissyvettä. Jos jotain otetaan jääkaapista, niin se on syötävää, tämä on aika pätevä yleissääntö. Niinpä tökkäsin kuononi Emännän lasiin ja join siitä noin puolet. Jostain syystä se ei näytä itse juovan sitä loppupuoliskoa vaan otti sen vain minulta pois ja laittoi sivuun. Ei se kamalan hyvää ollut mutta tulipahan maistettua.
Taidan käydä vielä ennen nukkumaanmenoa lukemassa varmuuden vuoksi uudestaan tuon iltapäivällä minulle jätetyn lehden, jos sieltä löytyisi vielä sivujen välistä koiranmakkaran murusia. Sitten valtaan Emännän sängystä sieltä tyynypäästä tai ihan keskeltä 3/4 ja jätän sille 20 cm nukkumatilaa. Kannattaisi laihduttaa niin ei tarvitsisi Mikolle valittaa siitä, ettei mahdu nukkumaan kunnolla ja joutuu heräämään aina kun kääntää kylkeä.
Lisäys: Vaikka hammaslankaa ei säilytetä jääkaapissa, niin olen nähnyt kuinka sitä laitetaan suuhun. Siispä ajattelin ottaa selvää mikä sen lankaboksin sisällössä on niin hyvää, mutta en ehtinyt saada sitä rikki ennen kuin Emäntä otti sen pois :-(
tiistai 27. tammikuuta 2009
Hörisevä pusupoika
Mari:
Ransu joutui tänään olemaan muutaman tunnin yksin, kun minä lähdin töihin ja Mikko omiin menoihinsa. Jätin sille lähtiessäni lehden "luettavaksi" ja lisäksi pari koiransuklaanappia piiloon täkin alle. Sitten lähdin niin, että se huomasi, mutta ei malttanut jäädä haukkumaan perään. En yhtään tiedä onko se haukkunut yksin ollessaan, mutta ainakin Mikon saapuessa kotiin oli ollut ihan hiljaista eikä täällä liioin ole tehty mitään tihutöitä.
Ihanaa seurata miten Mikko ja Ransu luovat yhteyttä toisiinsa. Ylipäänsä oli ihanaa, että kun iltakymmenen jälkeen töistä kotiuduin, niin Mikko oli juuri ulkoiluttanut Ransun eikä tarvinnut ensimmäiseksi lähteä lenkille. Mutta muutenkin he olivat leikkineet ja painineet. Ransu irvistelee ja urisee ja örisee ja hörisee - ja heiluttaa häntää. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää sen historia, mitä sille on tapahtunut kun se yrittää käyttäytyä niin dominoivasti. Ja kuitenkin se selvästi nauttii asemastaan tässä laumassa; sen ei enää tarvitse olla johtaja. Siitä olisi saanut upeita irvistelykuvia taas tänään, mutta kaikesta örinästä huolimatta se antaa ottaa tärkeimpänsä - sen putkiluun - pois suusta aina kun se on nostanut sen sängylle (kielletty luunmutustelupaikka). Ja kun se on irvistellyt, niin ikään kuin hyvitykseksi tulee perään pusuja.
Äsken yölenkillä se sai taas olla loppumatkan irrallaan, ja koko ajan se tulee rohkeammaksi. Kauas minusta se ei vieläkään lähde, mutta nyt käytiin jo haistelemassa tarkkaan muidenkin rappujen ovenpielet ja pusikot. Ja sitten täyttä laukkaa minun luokseni. Voi kun tulisi kivat ilmat, että voisimme olla ulkona ja se saisi juosta sydämensä kyllyydestä!
Röyhkeyttä sillä piisaa: voileipäni oli jo sen suussa, kun huomasin sen kurkottaneen sohvapöydälle, mutta senkin se antoi ottaa pois vastustamatta. Suklaan kanssa on vaikeampaa, ihmisten suklaa on sen suurinta herkkua, eikä palaakaan voi lohkaista ilman erilaisia kerjäysyrityksiä; tuijottamista, hörinää, jalkaa vasten nousemista, lisää tuijottamista ja hörinää :-)
On se kultainen ja kyllä minun tulee taas viikonloppuna ihan jätti-ikävä noita molempia poikiani. Mutta minun poissaoloni tekee varmaan hyvää heidän suhteelleen, kun saavat taas painia keskenään ja löytää oman yhteisen kielensä. Minun ja Ransun yhteinen kielihän on se, että minä lässytän sille ja se hörisee. Ehkä sille tekee hyvää oppia välillä taas miehisempää kommunikaatiota :-)
Ransu joutui tänään olemaan muutaman tunnin yksin, kun minä lähdin töihin ja Mikko omiin menoihinsa. Jätin sille lähtiessäni lehden "luettavaksi" ja lisäksi pari koiransuklaanappia piiloon täkin alle. Sitten lähdin niin, että se huomasi, mutta ei malttanut jäädä haukkumaan perään. En yhtään tiedä onko se haukkunut yksin ollessaan, mutta ainakin Mikon saapuessa kotiin oli ollut ihan hiljaista eikä täällä liioin ole tehty mitään tihutöitä.
Ihanaa seurata miten Mikko ja Ransu luovat yhteyttä toisiinsa. Ylipäänsä oli ihanaa, että kun iltakymmenen jälkeen töistä kotiuduin, niin Mikko oli juuri ulkoiluttanut Ransun eikä tarvinnut ensimmäiseksi lähteä lenkille. Mutta muutenkin he olivat leikkineet ja painineet. Ransu irvistelee ja urisee ja örisee ja hörisee - ja heiluttaa häntää. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää sen historia, mitä sille on tapahtunut kun se yrittää käyttäytyä niin dominoivasti. Ja kuitenkin se selvästi nauttii asemastaan tässä laumassa; sen ei enää tarvitse olla johtaja. Siitä olisi saanut upeita irvistelykuvia taas tänään, mutta kaikesta örinästä huolimatta se antaa ottaa tärkeimpänsä - sen putkiluun - pois suusta aina kun se on nostanut sen sängylle (kielletty luunmutustelupaikka). Ja kun se on irvistellyt, niin ikään kuin hyvitykseksi tulee perään pusuja.
Äsken yölenkillä se sai taas olla loppumatkan irrallaan, ja koko ajan se tulee rohkeammaksi. Kauas minusta se ei vieläkään lähde, mutta nyt käytiin jo haistelemassa tarkkaan muidenkin rappujen ovenpielet ja pusikot. Ja sitten täyttä laukkaa minun luokseni. Voi kun tulisi kivat ilmat, että voisimme olla ulkona ja se saisi juosta sydämensä kyllyydestä!
Röyhkeyttä sillä piisaa: voileipäni oli jo sen suussa, kun huomasin sen kurkottaneen sohvapöydälle, mutta senkin se antoi ottaa pois vastustamatta. Suklaan kanssa on vaikeampaa, ihmisten suklaa on sen suurinta herkkua, eikä palaakaan voi lohkaista ilman erilaisia kerjäysyrityksiä; tuijottamista, hörinää, jalkaa vasten nousemista, lisää tuijottamista ja hörinää :-)
On se kultainen ja kyllä minun tulee taas viikonloppuna ihan jätti-ikävä noita molempia poikiani. Mutta minun poissaoloni tekee varmaan hyvää heidän suhteelleen, kun saavat taas painia keskenään ja löytää oman yhteisen kielensä. Minun ja Ransun yhteinen kielihän on se, että minä lässytän sille ja se hörisee. Ehkä sille tekee hyvää oppia välillä taas miehisempää kommunikaatiota :-)
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Koulutin Emäntää
Ransu:
Eilisestä jättiluusta meni vatsa sen verran sekaisin, että yöllä oli ihan pakko tehdä kakat ihan oven viereen, kun ei ollut ketään päästämässä ulos. Iltapäivällä yritin viestittää Emännälle, että nyt pitäisi taas päästä ulos, kun on hätä, mutta hän ei huomannut, että odotan siellä. Lopulta nousin väliovea vasten ja raapaisin sitä pari kertaa, ja siihen hän vihdoin havahtui. Kehui minua Tosi Viisaaksi, vaikka oikeasti se on kyllä niin päin, että se itse ei ole terävin kynä penaalissa, kun ei vähemmästä ymmärrä milloin koirapojan pitää päästä ulos.
Eilisestä jättiluusta meni vatsa sen verran sekaisin, että yöllä oli ihan pakko tehdä kakat ihan oven viereen, kun ei ollut ketään päästämässä ulos. Iltapäivällä yritin viestittää Emännälle, että nyt pitäisi taas päästä ulos, kun on hätä, mutta hän ei huomannut, että odotan siellä. Lopulta nousin väliovea vasten ja raapaisin sitä pari kertaa, ja siihen hän vihdoin havahtui. Kehui minua Tosi Viisaaksi, vaikka oikeasti se on kyllä niin päin, että se itse ei ole terävin kynä penaalissa, kun ei vähemmästä ymmärrä milloin koirapojan pitää päästä ulos.
lauantai 24. tammikuuta 2009
Luu
Emäntä toi kaupasta oikein ison naudan putkiluun. Todella ison (kuvasta ei näe kuinka iso se on, kun siinä näkyy vain sen yksi reuna). En meinannut saada sitä millään nostettua sänkyyn - ja sitten kun sain, niin komennettiin sieltä pois.
Tämä on nyt muutenkin vähän ongelmallista, koska en halua kenenkään koskevan luuhuni, mutta en jaksa viedä sitä piiloonkaan ennen kuin saan sen pienemmäksi. Emäntä halusi välillä ottaa sen pois minulta näyttääkseen Mikolle, ja yritin pelotella sitä ärisemällä ja irvistelemällä, mutta kun ei se vaan piittaa. Kenenkään muun kuin Emännän tai Mikon ei kuitenkaan kannata lähestyä luutani. En minäkään yritä ottaa Emännältä suklaata kesken syömisen... tai no... yritän, mutta en ota väkisin. Kokeilen matalaa urinaa ja kun se ei tehoa niin asetun ihan sen naaman eteen, ja kun sekään ei tehoa niin laitan pään polville ja katson oikein anovasti silmiin. Mutta mikään ei enää tehoa, kun sen mielestä ihmisten suklaa ei sovi koirien vatsalle ja piste.
Nukuin taas aamulla tosi pitkään ja nautinnollisesti. Sitten käytiin ulkona ja siellä oli iso koira, joka meni ihan matalaksi ja pienen näköiseksi, kun se halusi tutustua minuun ja näyttää, ettei sitä tarvitse pelätä. Kävin moikkaamassa sitä ja Emäntä oli taas hurjan iloinen. Mutta yhtään sen pitemmälle lenkille en kyllä lähtenyt kuin tuolle tavalliselle pissatuslenkille, vaikka Emäntä houkutteli. Ulkona on lunta ja kylmää, ja sisällä odottavat Puppy-juoksut ja ruoka, joten johan sen järkikin sanoo kummassa on mukavampaa.
Nyt on viikonloppu ja Emäntä lupasi jo etukäteen olla koko päivän kotona, kauppareissua lukuun ottamatta, joten on ollut ihan mukavaa. Yritin sanoa sille, ettei lähtisi sinne kauppaan, mutta en edes yrittänyt karata käytävään vaan päästin sen lähtemään. Ja hyvä kun päästin, koska sieltä kaupasta se toi tuon mahtiluun.
Huomennakin on kuulemma vielä viikonloppu. Silloin tarvitsen kyllä jo uuden luun, koska tämä alkaa olla kohta puhkikaluttu.
torstai 22. tammikuuta 2009
Mamman migreeni
Emännällä on migreeni. En tiedä, mikä se on, mutta kuulemma pää halkeaa ja se kuulostaa aika pahalta. Se sanoi arvanneensa migreenin tulon, kun eilen tuli se unikohtaus, eli töiden jälkeen se nukkui 3-4 tuntia ja oli ihan pihalla. Sitten illalla iski mielialan vaihtelut niin, että se taas itkeskeli ilman syytä. Aamulla oli toinen silmä sumeana ja senat sakaisin, kun se yritti jotain puhua. Sitten se veti särkylääkkeitä kourallisen, mutta ne oksettivat. Kuulemma se migreeni on harvoin näin pahana, vaikka lievempää versiota onkin usein. Siihen vaikuttaa joku tension neck. Se kuulostaa minusta ihan puruluulta mutta tarkoittaa kai jännitysniskaa. Ja jännitysniskan taas aiheuttaa stressi, joka minusta kuulostaa kumipallolta mutta tarkoittaakin samaa kuin se, kun on väsynyt ja jännittynyt ja huolissaan. Vähän niin kuin minä joskus, kun jään yksin, vaikka se onkin jo alkanut helpottaa.
Olen hoitanut Emäntää tekemällä sen iloiseksi. Annoin sen aamulla levätä ja sitten tein tarpeeni ulos (enhän minä sisälle tee enää muutenkaan paitsi jos joku uusi ruoka laittaa mahan sekaisin eikä kukaan ole heti viemässä ulos). Kotiin tultua yritin saada sen Puppy-juoksuun, mutta kovin kauan se ei jaksanut riehua. Sitten sain maksamakkaralla ja koiranmakkaralla täytetyn kongin ja askartelin sen kanssa aika pitkään. Sen jälkeen me on ihan vaan levätty ja otettu iisisti. Mikkokin tuli äsken kotiin, niin nyt on rento olo kun on koko lauma koossa.
Eilisiltana yritin olla ovela mutta epäonnistuin :-( Oltiin jo menossa nukkumaan ja olin asettunut Emännän sängylle, kun hän nousi käymään vielä vessassa. Raotin laiskasti luomiani ja teeskentelin että jatkan unia. Sitten säntäsin salamana vanhalle sohvalle ja sieltä kurkottelemaan olisiko sohvapöydälle tyhjiin mukeihin tai suklaakääreisiin jäänyt jotain naposteltavaa. Kärähdin, pahus, kun en ehtinyt ajoissa takaisin sängylle. Hyppäsin vasta, kun Emäntä oli jo olohuoneen puolella. Mutta otin käyttöön viattoman ilmeeni ja se tepsi taas; ei Emäntä pystynyt olemaan oikeasti vihainen vaan nauroi vain oveluudelleni.
Yölenkiltä palatessamme löysin ulkoa nenäliinan. En ymmärrä miksi niiden jauhaminen on kielletty, kun se olisi melkein kuin purukumin pureskelemista! Mutta niin vaan Emäntä tarttui siihen ja sanoi "irti" ja minä päästin heti irti. Ja sain isot kehut.
Silloin alkupäivinä, kun täällä sisällä nappasin nenäliinan, niin meidänhän piti käydä hieman vääntöä siitä, että saako sen ottaa suustani pois vai ei. Murisin, näytin kulmahampaitani ja purin hampaani yhteen niin lujaa, ettei niitä ihmisvoimilla olisi kukaan pystynyt vääntämään auki. Mutta Emäntä on kai myös terrieri, koska se ei antanut periksi vaan painoi huuliani hampaitani vasten eikä antanut irvistelyni pelottaa itseään yhtään. Sitten minun oli pakko hieman vaihtaa asentoa, ja se sai sormensa hampaitteni väliin leuan molemmin puolin. Jos olisin päättänyt purra hampaat yhteen, niin se olisi ollut niks-naks. Mutta en halunnut tehdä sitä vaan yritin vielä hetken pelotella Emäntää irvistelemällä ja murisemalla, ja se vain piti sormensa suussani eikä päästänyt irti siitä nenäliinasta. Päätin sitten, että jos se noin luupää-terrieri on, niin antaa sen sitten määrätä ja päästin irti. En ikinä tekisi sille tai Mikolle mitään pahaa, mutta kyllä minun pitää tietää, kuka meistä on pomo. Nyt kun tiedän, että ne eivät pelkää mitään, niin voin rentoutua kun minun ei tarvitse koko ajan vahtia tätä laumaa.
Nyt Emäntä yrittää saada alas hieman jugurttia, se ei ole varsinaisesti minun herkkuani, mutta jos kulho jää ulottuvilleni niin kyllä minä sen mielelläni tiskaan. Sitten me mennään kuulemma taas pitkäkseen. Mikko salakuljetti huoneeseensa suklaata, melkein ehdin hakea sen sillä aikaa kun se kävi vessassa (se ei vieläkään minun onnekseni muista laittaa huoneensa ovea kiinni siksi aikaa), mutta en ollut ihan riittävän nopea.
Olen hoitanut Emäntää tekemällä sen iloiseksi. Annoin sen aamulla levätä ja sitten tein tarpeeni ulos (enhän minä sisälle tee enää muutenkaan paitsi jos joku uusi ruoka laittaa mahan sekaisin eikä kukaan ole heti viemässä ulos). Kotiin tultua yritin saada sen Puppy-juoksuun, mutta kovin kauan se ei jaksanut riehua. Sitten sain maksamakkaralla ja koiranmakkaralla täytetyn kongin ja askartelin sen kanssa aika pitkään. Sen jälkeen me on ihan vaan levätty ja otettu iisisti. Mikkokin tuli äsken kotiin, niin nyt on rento olo kun on koko lauma koossa.
Eilisiltana yritin olla ovela mutta epäonnistuin :-( Oltiin jo menossa nukkumaan ja olin asettunut Emännän sängylle, kun hän nousi käymään vielä vessassa. Raotin laiskasti luomiani ja teeskentelin että jatkan unia. Sitten säntäsin salamana vanhalle sohvalle ja sieltä kurkottelemaan olisiko sohvapöydälle tyhjiin mukeihin tai suklaakääreisiin jäänyt jotain naposteltavaa. Kärähdin, pahus, kun en ehtinyt ajoissa takaisin sängylle. Hyppäsin vasta, kun Emäntä oli jo olohuoneen puolella. Mutta otin käyttöön viattoman ilmeeni ja se tepsi taas; ei Emäntä pystynyt olemaan oikeasti vihainen vaan nauroi vain oveluudelleni.
Yölenkiltä palatessamme löysin ulkoa nenäliinan. En ymmärrä miksi niiden jauhaminen on kielletty, kun se olisi melkein kuin purukumin pureskelemista! Mutta niin vaan Emäntä tarttui siihen ja sanoi "irti" ja minä päästin heti irti. Ja sain isot kehut.
Silloin alkupäivinä, kun täällä sisällä nappasin nenäliinan, niin meidänhän piti käydä hieman vääntöä siitä, että saako sen ottaa suustani pois vai ei. Murisin, näytin kulmahampaitani ja purin hampaani yhteen niin lujaa, ettei niitä ihmisvoimilla olisi kukaan pystynyt vääntämään auki. Mutta Emäntä on kai myös terrieri, koska se ei antanut periksi vaan painoi huuliani hampaitani vasten eikä antanut irvistelyni pelottaa itseään yhtään. Sitten minun oli pakko hieman vaihtaa asentoa, ja se sai sormensa hampaitteni väliin leuan molemmin puolin. Jos olisin päättänyt purra hampaat yhteen, niin se olisi ollut niks-naks. Mutta en halunnut tehdä sitä vaan yritin vielä hetken pelotella Emäntää irvistelemällä ja murisemalla, ja se vain piti sormensa suussani eikä päästänyt irti siitä nenäliinasta. Päätin sitten, että jos se noin luupää-terrieri on, niin antaa sen sitten määrätä ja päästin irti. En ikinä tekisi sille tai Mikolle mitään pahaa, mutta kyllä minun pitää tietää, kuka meistä on pomo. Nyt kun tiedän, että ne eivät pelkää mitään, niin voin rentoutua kun minun ei tarvitse koko ajan vahtia tätä laumaa.
Nyt Emäntä yrittää saada alas hieman jugurttia, se ei ole varsinaisesti minun herkkuani, mutta jos kulho jää ulottuvilleni niin kyllä minä sen mielelläni tiskaan. Sitten me mennään kuulemma taas pitkäkseen. Mikko salakuljetti huoneeseensa suklaata, melkein ehdin hakea sen sillä aikaa kun se kävi vessassa (se ei vieläkään minun onnekseni muista laittaa huoneensa ovea kiinni siksi aikaa), mutta en ollut ihan riittävän nopea.
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Uusi kaveri
Ransu:
Pitää heti kertoa päivän Tärkein Uutinen: minulla on uusi kaveri, ja tällä kertaa tein ihan itse aloitteen! Ulkona oli sellainen pieni valkoinen pörrö, Emäntä miettii olisikohan se ollut kleinspitz, en tiedä mitä se tarkoittaa, mutta se aikoi kysyä seuraavalla kerralla sen rotua (minä olen kuulemma aito Espanjan Seropi), sen nimi oli Jedi. Se oli niin pieni ja kiltin näköinen, että menin ihan itse sen juttusille. Se oli kuulemma vasta 13 viikkoa vanha. Ei me pitkään juteltu, mutta oli kiva tutustua. Ehkä sitä voisi alkaa ottaa kontaktia muihinkin kiltteihin pikkukoiriin, niillä on kuitenkin paljon mielenkiintoisemmat jutut kuin noilla ihmisillä.
Aamulenkki oli vähän tylsä, kun yöllä oli satanut lunta niin, että meinasin hukkua sen keskelle. Minulla kun on aika lyhyet nämä töpöjalat (laitan tuon vanhan kuvan Espanjan tarhalta todisteeksi). Yölenkillä kokeilin, muuten, tarkoittaako se flexin kopautus, että nyt pitää juosta takaisin Emännän luo, ja ilmeisesti tarkoittaa, koska se oli aina ihan huippuiloinen kun tein niin. Ja kun se on iloinen, niin minulla nousee aina häntä entistä pystympään viuhumaan ylpeydestä!
Anyway, aamulenkin jälkeen Emäntä jätti minulle Metro-lehden luettavaksi. Aika tylsiä uutisia, mutta aina muutaman sivun välein oli siivu koiranmakkaraa ja olipa sinne piilotettu pari suklaatakin. Emäntä huikkasi ovelta lähtevänsä ja kävin nuuskaisemassa, mutta palasin lehden kimppuun. En muistanut, että Mikkohan nukkuu huoneessaan, vaan lehden luettuani luulin olevani yksin ja siinä vähän haukahtelin, mutta sitten kun Emäntä palasi kotiin (ja Mikko oli vuorostaan lähtenyt kouluun) niin olin ihan hiljaa. Kun Mikko lähti kouluun, niin jäin ovelle katsomaan enkä haukkunut yhtään, sitten vasta kun hissi kolahti tähän kerrokseen, niin päästin pienet haukut.
Kotiuduttuaan Emäntä halusi nukkua, sillä on joku sellainen sairaus kuin migreeni, joka alkaa usein hillittömällä unikohtauksella. Se oli onnellinen, kun nukuin sen kanssa, vaikka minusta se oli vähän ajan tuhlausta. Mutta sitten kun se vihdoin heräsi niin käytiin ulkona ja tapasin siis Jedin, ja sen jälkeen Emäntä alkoi taas keksiä minulle tekemistä. Ai niin, olinhan saanut tuliaisiksi jo sellaisen hammasharjan muotoisen puruluun, joka kai kestää joillakin koirilla päiväkausia, mutta minä ajattelin vetäistä sen samantien. No, mutta sitten ulkoilun jälkeen Emäntä laittoi pahviseen jäätelöpakkaukseen siivun kalkkunaleikettä ja teippasi sen maalarinteipillä ihan visuksi. Hah! Sillä meni teippaamiseen paljon enemmän aikaa kuin minulla siihen että repäisin rasian auki, rips, ja heitin leikkeen kitaani.
Sitten se kokeili Kongin voitelemista maksapasteijalla, ja sen jälkeen laittoi sinne koiranmakkaraa, ja piilotti sen vanhaan sukkaan. Siihen meni varmaan kymmenisen minuuttia ennen kuin olin saanut maksamakkaran nuoltua tarkkaan pois, mutta itse kongin ottamiseen sukasta ja koiranmakkaran puristamiseen sieltä ulos ei kulunut kuin hetki.
Eli nyt on taas tylsää. Puppy-juoksut on juostu ja Mikon huoneeseen en pääse livahtamaan, kun siellä on sen kavereita. Emäntä istahti taas tietokoneen äärelle, joten taidan asettua tähän sen kylkeen kiinni ja sulatella noita maksamakkaroita ja koiranmakkaroita mahassani.
tiistai 20. tammikuuta 2009
Marin kommentti:
Poika - siis tuo karvainen poika - on oppinut ovelaksi: Mikolla on usein karkkipussi (turkinpippureita!) sängyllään, ja Mikon huone on periaatteessa Ransulta suljettua aluetta paitsi silloin kun ovat kaksin kotona. Muulloin huoneen ovi on kiinni.
Nyt señor on hoksannut, että kun Mikko menee vessaan niin sieltä voi löytyä namia. Eli kun Mikko menee vessaan niin Ransu säntää huoneen ovelle; Mikko sanoo että "sinne ei saa mennä!" ja Ransu teeskentelee tottelevansa. Sitten on ihan hiljaista ja kun Mikko vetää vessan niin kuulen olohuoneeseen selvästi, että nyt hypättiin sängyltä alas. Ja kun Mikko astuu käsienpesun jälkeen ulos vessasta niin poika on jo eteisen puolella ihan viattoman näköisenä :D
Nyt señor on hoksannut, että kun Mikko menee vessaan niin sieltä voi löytyä namia. Eli kun Mikko menee vessaan niin Ransu säntää huoneen ovelle; Mikko sanoo että "sinne ei saa mennä!" ja Ransu teeskentelee tottelevansa. Sitten on ihan hiljaista ja kun Mikko vetää vessan niin kuulen olohuoneeseen selvästi, että nyt hypättiin sängyltä alas. Ja kun Mikko astuu käsienpesun jälkeen ulos vessasta niin poika on jo eteisen puolella ihan viattoman näköisenä :D
Kolme ja puoli minuuttia
... sen verran siinä oli aktiviteettia, että sain tuon maalarinteipillä suljetun pizzapakkauksen auki ja possunkorvan syötyä.
Niin että mitäs tehtäis seuraavaksi?
Niin että mitäs tehtäis seuraavaksi?
Tietokoneet on tyhmiä
Ransu:
En tiedä miksi tuota laitetta kutsutaan tietokoneeksi, kun minusta se on tyhmyyskone. Emäntä istuu sen äärellä tuntikausia eikä silti tiedä yhtään enempää kuin aikaisemmin. Tietoa ovat sellaiset tärkeät asiat kuten että kasvavat nuoret miehet tarvitsevat paljon ruokaa ja usein, ja että ruuan piilottaminen kolminkertaiseen pahvipakkaukseen ei aktivoi minun kaltaistani koiraa edes viideksi minuutiksi. Makupalojen piilottaminen tyhjään suklaa-joulukalenteriin on jo niin kulunut juttu, että niiden löytäminen tapahtui noin minuutissa. Vuorokaudessa jää siis aika monta tuntia, jotka voisi käyttää mieluummin Puppy-juoksuihin, narunvetoihin, puruluun penkomiseen ja ennen kaikkea ruoka-aktivointileikkeihin.
Ulkonakin on ihan kivaa, pidän kaikkein eniten yölenkistä, koska silloin saan olla irti. Olen nyt kahtena iltana ottanut hurjan spurtin poispäin Emännästä, sitten kääntynyt katsomaan ja hän on mennyt kyykkyyn, ja olen juossut vielä hurjempaa vauhtia takaisin. Eilen hän teki niin, että kun olin spurtannut vähän matkan päähän, niin hän kopautti hihnan soljella sitä flexitalutinta, ja kun käännyin niin hän oli valmiiksi kyykyssä. Kun sitten ryntäsin äkkiä takaisin, niin sain Superkehut. Aloin vähän miettiä, että haluaisikohan hän, että kun kuulen kopauksen, niin silloin pitää aina rynnätä takaisin. Taidan kokeilla tänään, tulivatko ne Superkehut nimenomaan siitä, kun palaa koputuksesta, vai oliko se vain sattumaa.
Nyt se laittoi possunkorvan tyhjään pahviseen pizzapakkaukseen. No just joo, tässähän se ilta varmaan kuluu...
Ei tänään muuta sen kummempaa. Sitä Emäntä aina hokee, että hän rakastaa meitä poikiaan (minua ja Mikkoa) ihan mahottomasti. Hassu sana tuo mahoton, varsinkin kun se on itse kaikkea muuta kuin mahaton.
En tiedä miksi tuota laitetta kutsutaan tietokoneeksi, kun minusta se on tyhmyyskone. Emäntä istuu sen äärellä tuntikausia eikä silti tiedä yhtään enempää kuin aikaisemmin. Tietoa ovat sellaiset tärkeät asiat kuten että kasvavat nuoret miehet tarvitsevat paljon ruokaa ja usein, ja että ruuan piilottaminen kolminkertaiseen pahvipakkaukseen ei aktivoi minun kaltaistani koiraa edes viideksi minuutiksi. Makupalojen piilottaminen tyhjään suklaa-joulukalenteriin on jo niin kulunut juttu, että niiden löytäminen tapahtui noin minuutissa. Vuorokaudessa jää siis aika monta tuntia, jotka voisi käyttää mieluummin Puppy-juoksuihin, narunvetoihin, puruluun penkomiseen ja ennen kaikkea ruoka-aktivointileikkeihin.
Ulkonakin on ihan kivaa, pidän kaikkein eniten yölenkistä, koska silloin saan olla irti. Olen nyt kahtena iltana ottanut hurjan spurtin poispäin Emännästä, sitten kääntynyt katsomaan ja hän on mennyt kyykkyyn, ja olen juossut vielä hurjempaa vauhtia takaisin. Eilen hän teki niin, että kun olin spurtannut vähän matkan päähän, niin hän kopautti hihnan soljella sitä flexitalutinta, ja kun käännyin niin hän oli valmiiksi kyykyssä. Kun sitten ryntäsin äkkiä takaisin, niin sain Superkehut. Aloin vähän miettiä, että haluaisikohan hän, että kun kuulen kopauksen, niin silloin pitää aina rynnätä takaisin. Taidan kokeilla tänään, tulivatko ne Superkehut nimenomaan siitä, kun palaa koputuksesta, vai oliko se vain sattumaa.
Nyt se laittoi possunkorvan tyhjään pahviseen pizzapakkaukseen. No just joo, tässähän se ilta varmaan kuluu...
Ei tänään muuta sen kummempaa. Sitä Emäntä aina hokee, että hän rakastaa meitä poikiaan (minua ja Mikkoa) ihan mahottomasti. Hassu sana tuo mahoton, varsinkin kun se on itse kaikkea muuta kuin mahaton.
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Ota tuosta nyt sitten selvää
Ei tuosta Emännästä ota erkkikään selvää. Välillä minä olen kuulemma mukavuudenhaluinen laiskuri ja sitten taas hepuliheikki. Päättäisi nyt jo, mikä minun nimeni oikein on.
Kieltämättä tykkään kyllä nukkumisesta ja nimenomaan lämpimimmässä paikassa, minkä löydän. Yöllä nukun Emännän jalkopäässä, mutta aamulla kun se nousee (sitten kun nousee), niin säntään sen paikalle, koska se on paremmin lämmitetty. Harmi, ettei loikoilua voi jatkaa loputtomiin, kun ennemmin tai myöhemmin pitää lähteä ulos hoitamaan tarpeet.
Toinen, mikä harmittaa, on että koko lauma ei voi olla aina koolla. Tänään Emäntä ja Mikko ovat pesseet pyykkiä jossain pyykkituvassa ja siksi kulkeneet monta kertaa ovesta. Kaksi kertaa laitoin Emännän nostamaan minut takaisin sisälle rappukäytävästä, mutta sitten Mikko paljasti sille, että minä ymmärrän kyllä komennon "istu" ja jään istumaan eteiseen. Höh. Olisi ollut mukavampaa teeskennellä ymmärtämätöntä ja juoksuttaa Emäntää useammin.
Äsken tehtiin myöhäisillan lenkki ja siellä satoi lunta. Olen minä sitä nähnyt ennenkin enkä tykkää kylmästä, mutta nyt kun tuo reitti alkaa olla tuttu ja turvallinen niin irrottelin vähän loikkimalla ylimääräisiä kierroksia. Jätin vähän pee-mailiakin pariin paikkaan ja aamulla luen sitten vastaukset. Kotiin tultua aloitin Puppy-juoksuspurtit, mutta en uskalla ottaa ihan rennosti ennen kuin Emäntäkin on riisunut takkinsa, kun pitää vahtia ettei se lähde uudestaan ovesta ulos. Nyt se onnistui hukkaamaan avaimensa sisälle tultua (!) ja jäi etsimään niitä niin, että hyvä spurttini meni hukkaan, kun se konttaili siellä etsimässä avaintaan.
Toisaalta meillä oli iltapäivällä hauska pelmuamishetki, kun leikittiin narulla ja Puppylla. Minä tykkäisin leikkiä myös sitä koirien leikkiä, jossa otetaan hampailla kiinni toisesta, mutta Emäntä ei halua leikkiä sitä :-( Olen tosi, tosi varovainen enkä satuttaisi edes chihuahuan pentua siinä leikissä, osaan kyllä varoa, mutta Emäntä on sitä mieltä, ettei sitä silti saa leikkiä ihmisten käsillä. Mälsää! Toivottavasti saan vielä koirakavereita, jotka osaavat sen leikin säännöt. Ulkona en ole vieläkään tavannut sopivaa kaveria, Tipsua tai Allaakaan ei ole sattunut vastaan.
Miksihän, muuten, jollekin koirarodulle on annettu niin hassu nimi kuin chihuahua? Lausuttuna se kuulostaa ihan aivastukselta, ziuauau!
Terveydeksi!
t. Ransu
Kieltämättä tykkään kyllä nukkumisesta ja nimenomaan lämpimimmässä paikassa, minkä löydän. Yöllä nukun Emännän jalkopäässä, mutta aamulla kun se nousee (sitten kun nousee), niin säntään sen paikalle, koska se on paremmin lämmitetty. Harmi, ettei loikoilua voi jatkaa loputtomiin, kun ennemmin tai myöhemmin pitää lähteä ulos hoitamaan tarpeet.
Toinen, mikä harmittaa, on että koko lauma ei voi olla aina koolla. Tänään Emäntä ja Mikko ovat pesseet pyykkiä jossain pyykkituvassa ja siksi kulkeneet monta kertaa ovesta. Kaksi kertaa laitoin Emännän nostamaan minut takaisin sisälle rappukäytävästä, mutta sitten Mikko paljasti sille, että minä ymmärrän kyllä komennon "istu" ja jään istumaan eteiseen. Höh. Olisi ollut mukavampaa teeskennellä ymmärtämätöntä ja juoksuttaa Emäntää useammin.
Äsken tehtiin myöhäisillan lenkki ja siellä satoi lunta. Olen minä sitä nähnyt ennenkin enkä tykkää kylmästä, mutta nyt kun tuo reitti alkaa olla tuttu ja turvallinen niin irrottelin vähän loikkimalla ylimääräisiä kierroksia. Jätin vähän pee-mailiakin pariin paikkaan ja aamulla luen sitten vastaukset. Kotiin tultua aloitin Puppy-juoksuspurtit, mutta en uskalla ottaa ihan rennosti ennen kuin Emäntäkin on riisunut takkinsa, kun pitää vahtia ettei se lähde uudestaan ovesta ulos. Nyt se onnistui hukkaamaan avaimensa sisälle tultua (!) ja jäi etsimään niitä niin, että hyvä spurttini meni hukkaan, kun se konttaili siellä etsimässä avaintaan.
Toisaalta meillä oli iltapäivällä hauska pelmuamishetki, kun leikittiin narulla ja Puppylla. Minä tykkäisin leikkiä myös sitä koirien leikkiä, jossa otetaan hampailla kiinni toisesta, mutta Emäntä ei halua leikkiä sitä :-( Olen tosi, tosi varovainen enkä satuttaisi edes chihuahuan pentua siinä leikissä, osaan kyllä varoa, mutta Emäntä on sitä mieltä, ettei sitä silti saa leikkiä ihmisten käsillä. Mälsää! Toivottavasti saan vielä koirakavereita, jotka osaavat sen leikin säännöt. Ulkona en ole vieläkään tavannut sopivaa kaveria, Tipsua tai Allaakaan ei ole sattunut vastaan.
Miksihän, muuten, jollekin koirarodulle on annettu niin hassu nimi kuin chihuahua? Lausuttuna se kuulostaa ihan aivastukselta, ziuauau!
Terveydeksi!
t. Ransu
lauantai 17. tammikuuta 2009
Ransun opit puolivallattomille poikamieskoirille
1) Päästä emäntäsi parin-kolmen yön reissulle. Palattuaan hän on niin syyllisyydentuntoinen, että vaikka olisit silpunnut kämpän kappaleiksi, niin hän ei ole vihainen. Tosin puolivallattomat poikamiehet eivät silppua kämppää vaan tekevät vain pienet mielenosoitustortut ja sitten kävelevät muutaman kerran niiden yli ja sen jälkeen ympäriinsä niin, että Emäntä joutuu pesemään koko lattian, eteisen oven ja omat vaatteensa heti saavuttuaan.
2) Tarkkailemalla ihmisiä opit hyvin helposti, kuinka ovi avataan. Jos olet samanlainen kumijalka kuin minä, pystyt helposti ponkaisemaan oikealle korkeudelle. Sen jälkeen tarvitaan vain sopiva osuma, ja ovi on auki!
3) Älä näytä Emännälle, että olet jo valmiiksi opetellut asian; hän laittaa oven takalukkoon niin, ettei sitä saa enää auki pelkästään kahvasta painamalla.
4) Keskity tarkkailemaan kuinka ovi avataan takalukosta. Ennemmin tai myöhemmin salaisuus selviää. Kerron heti, kun olen sen selvittänyt.
5) Torttujen tekemisestä kävelytien reunalle saa Superkehut, kävelytien keskelle tekemisestä pelkät kehut.
2) Tarkkailemalla ihmisiä opit hyvin helposti, kuinka ovi avataan. Jos olet samanlainen kumijalka kuin minä, pystyt helposti ponkaisemaan oikealle korkeudelle. Sen jälkeen tarvitaan vain sopiva osuma, ja ovi on auki!
3) Älä näytä Emännälle, että olet jo valmiiksi opetellut asian; hän laittaa oven takalukkoon niin, ettei sitä saa enää auki pelkästään kahvasta painamalla.
4) Keskity tarkkailemaan kuinka ovi avataan takalukosta. Ennemmin tai myöhemmin salaisuus selviää. Kerron heti, kun olen sen selvittänyt.
5) Torttujen tekemisestä kävelytien reunalle saa Superkehut, kävelytien keskelle tekemisestä pelkät kehut.
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Nokka kohti Lontoota
Mari kertoo:
Kahden tunnin kuluttua pitäisi suunnata lentokentälle enkä saa edes aloitettua pakkaamista saati siivoamista. Ransulle hain vinon pinon ruokaa ja makupaloja. Pääsin lähtemään kauppaan yhdellä "oottaa täällä" -käskyllä! Se jäi istumaan eteisen lattialle ja vinkuminen ja oven raapiminen alkoi vasta, kun olin mennyt ovesta ulos.
Minulla on niin huono omatunto tästä lähdöstä! Ihan turhaan, koska Mikko jää tänne ja on yhtä tärkeä laumanjäsen kuin minä, ja tämä voi tehdä hyvää Mikon ja Ransun 'bondingille', kun en ole heidän välissään höösäämässä, mutta silti en osaa yhtään nauttia matkajännityksestä ja -odotuksesta. Itkettää! Ja siirrän koko ajan pakkaamisen aloittamista.
Seuraava puhelinlasku on varmaan kamala, kun tekstaan vartin välein Lontoosta että onhan kaikki täällä hyvin :-/ Ja Mikolla on sentään 14 vuoden kokemus sisukkaasta käppänästä eli hän ei ole ensimmäistä kertaa koiran kanssa tekemisissä!
Kahden tunnin kuluttua pitäisi suunnata lentokentälle enkä saa edes aloitettua pakkaamista saati siivoamista. Ransulle hain vinon pinon ruokaa ja makupaloja. Pääsin lähtemään kauppaan yhdellä "oottaa täällä" -käskyllä! Se jäi istumaan eteisen lattialle ja vinkuminen ja oven raapiminen alkoi vasta, kun olin mennyt ovesta ulos.
Minulla on niin huono omatunto tästä lähdöstä! Ihan turhaan, koska Mikko jää tänne ja on yhtä tärkeä laumanjäsen kuin minä, ja tämä voi tehdä hyvää Mikon ja Ransun 'bondingille', kun en ole heidän välissään höösäämässä, mutta silti en osaa yhtään nauttia matkajännityksestä ja -odotuksesta. Itkettää! Ja siirrän koko ajan pakkaamisen aloittamista.
Seuraava puhelinlasku on varmaan kamala, kun tekstaan vartin välein Lontoosta että onhan kaikki täällä hyvin :-/ Ja Mikolla on sentään 14 vuoden kokemus sisukkaasta käppänästä eli hän ei ole ensimmäistä kertaa koiran kanssa tekemisissä!
tiistai 13. tammikuuta 2009
Energiajuomaa ja pallonpeluuta
Ransu kertoo:
Emäntä väittää, että olen näiden kahden viikon aikana lihonut. Katsoisi itse peiliin *reps*. Kuulemma se Roosa on ollut varsinainen syöppö, ja varastanutkin ruokaa kun silmä on välttänyt. Mutta monikos koira on päässyt salaa juomaan energiajuomaa? Minäpä pääsin! Ei ollut hyvää. En ymmässä, miksi ihmiset luulevat, että energiaa saa pullosta. Minä tiedän, että sitä saa nukkumalla ja syömällä. Erityisesti syömällä.
Emäntä väitti myös, että olen ihan ADHD ja nauroi päälle. En kyllä yhtään tykkää sen bändin musiikista enkä ymmärrä miten joku AC/DC liittyy siihen, että suosikkileikkini on Puppy-juoksu. Sen säännöt menevät niin, että kun tullaan ulkoa ja jalat on putsattu, niin hyökkään salamana Puppyn kimppuun (joskus unohdan, mihin olen sen jättänyt, ja se vähän nolottaa mutta teeskentelen, että se kuuluu leikkiin). Tempaan Puppyn hampaisiini ja nostan takapuolen pystyyn ja heilutan häntää villisti ja ärisen. Sitten Emännän kuuluu tulla perässä ja yrittää saada Puppy minulta pois, ja minä sinkoilen pitkillä loikilla ympäri tätä pientä kämppää. Välillä annan sen saada otteen Puppysta, ettei se kyllästyisi, mutta sitten lähden taas sinkoilemaan. Emäntä väsyy paaaaljon ennen minua. Oikeasti se onkin koko jutun ydin, koska kun se väsyy, niin se laittaa kongiin minulle jotain pikku purtavaa jonka saaminen ulos sieltä vie pitkän ajan. Se on sitä Aktivointia. Minua aktivoi parhaiten ruoka, esimerkiksi se oli kivaa aktivointia, kun sain vanhan joulukalenterin johon oli piilotettu parin luukun taakse suklaanappi, ja jouduin aukomaan monta luukkua löytääkseni ne.
Äsken Emäntä oli todella näkemisen arvoinen, kun se yritti houkutella minut leikkimään pallolla. Se heitti pallon vähän matkan päähän ja sanoi "Hae!" Katsoin sitä vähän että "dah, hae itte". Sitten se konttasi iso takapuoli pystyssä kipeällä polvellaan hakemaan sen pallon. Ja heitti sen uudestaan ja joutui hakemaan sen uudestaan. Se teki sen ainakin viisi kertaa ja näytti hieman tyhmältä! Yritti se sitäkin, että vei sen pallon päälle koiransuklaata palan. Kävin syömässä sen suklaan ja jätin pallon sen itsensä kannettavaksi.
Ihmiset on omituisia.
Taidan laittaa taas pitkäkseni, kun ei näy kukaan liikkuvan keittiön suunnalla. Olohuoneen sohvalta tsekkaan aina, kun ulkoa kuuluu ääniä, että mitä siellä tapahtuu, mutta en enää viitsi haukkua niille, kun ei ne näytä olevan tänne tulossa. Silloin, jos joku kolistelee meidän oven takana tai tuo postia tai soittaa ovikelloa, niin se on eri asia. Emäntä sanoo, että yksi haukahdus riittäisi ilmoittamaan, jos joku on tulossa, mutta varmuuden vuoksi ilmoitan useammankin kerran.
(Kuvassa näkyy se pallo, jonka perässä emäntä konttasi, ja suklaakalenteri jonka luukut olen avannut.)
maanantai 12. tammikuuta 2009
Pee-mails
Ransu kertoo:
Emäntä kertoi, että se istuu tällä koneella niin paljon siksi, kun sille tulee mm. sähköposteja, joita pitää lukea. Englanniksi ne ovat e-mails.
Minä hoksasin tänään ulkona, että onhan siellä minullekin postia, pee-mails. Olen tähän asti ajatellut, että tuolla kurjassa ulkoilmassa käynnin funktio on vain tehdä tarpeet, ja olen tehnyt ne heti kun olen päässyt ovesta ulos, lopun matkaa olen kulkenut reippaasti pää pystyssä ja rinta rottingilla suorinta tietä kotiin.
Äsken sitten lueskelin nokallani joitakin viestejä, ja kun tultiin kotiin niin Emäntä kertoi siitä ylpeänä Mikolle. Se arveli, että minä alan olla ulkonakin nyt rennompi enkä koko ajan tahdo heti takaisin kotiin, kun maltan jo jäädä lukemaan pee-meilejä. Tottakai alan olla rennompi, kun tiedän nyt että me joka kerta palataan kotiin ja että osaan sinne! Miettikää itse, miltä tuntuisi liikkua jossain ventovieraassa paikassa, jonka ympäristö on outoa ja oppaan kanssa ei ole vielä yhteistä kieltä, etkä koskaan tietäisi viekö se opas sinut takaisin majapaikkaan vai jättääkö jonnekin yksin tai taas uuteen paikkaan.
Mutta tänään siis lueskelin vähän viestejä, kunnes tuli aika iso koira vastaan ja ajattelin, että ehkä on sittenkin parempi keskittyä kotimatkaan. Mutta odotan jo, että myöhäisillan lenkillä pääsen lukemaan lisää niitä viestejä!
Emäntä kertoi, että se istuu tällä koneella niin paljon siksi, kun sille tulee mm. sähköposteja, joita pitää lukea. Englanniksi ne ovat e-mails.
Minä hoksasin tänään ulkona, että onhan siellä minullekin postia, pee-mails. Olen tähän asti ajatellut, että tuolla kurjassa ulkoilmassa käynnin funktio on vain tehdä tarpeet, ja olen tehnyt ne heti kun olen päässyt ovesta ulos, lopun matkaa olen kulkenut reippaasti pää pystyssä ja rinta rottingilla suorinta tietä kotiin.
Äsken sitten lueskelin nokallani joitakin viestejä, ja kun tultiin kotiin niin Emäntä kertoi siitä ylpeänä Mikolle. Se arveli, että minä alan olla ulkonakin nyt rennompi enkä koko ajan tahdo heti takaisin kotiin, kun maltan jo jäädä lukemaan pee-meilejä. Tottakai alan olla rennompi, kun tiedän nyt että me joka kerta palataan kotiin ja että osaan sinne! Miettikää itse, miltä tuntuisi liikkua jossain ventovieraassa paikassa, jonka ympäristö on outoa ja oppaan kanssa ei ole vielä yhteistä kieltä, etkä koskaan tietäisi viekö se opas sinut takaisin majapaikkaan vai jättääkö jonnekin yksin tai taas uuteen paikkaan.
Mutta tänään siis lueskelin vähän viestejä, kunnes tuli aika iso koira vastaan ja ajattelin, että ehkä on sittenkin parempi keskittyä kotimatkaan. Mutta odotan jo, että myöhäisillan lenkillä pääsen lukemaan lisää niitä viestejä!
sunnuntai 11. tammikuuta 2009
Tylsä päivä
Ransu kertoo:
"Ulkona on märkää, tuulista, liukasta ja nyt jo tietysti pimeää. Eli eipä päästy pitkälle lenkille, vaikka siitä haaveiltiin. Emäntä vähän säikähti sitä eilistä kaatumistaan, sillä on kuulemma joku o:lla alkava pitkäniminen juttu, jotain poroja.. osteoporoja tai jotain. Missähän sillä ne porot on, kun en ole koskaan niitä nähnyt? Tai ehkä ne on niitä kahvinporoja, kun se juo kahvia litrakaupalla päivässä?
Lisäksi sillä on kuulemma jotkut Kurjat Päivät, ja siksi pää kipeä ja kovia mahakramppeja. Ihmisnarttujen kurjat päivät ovat kuulemma vähän niin kuin narttukoirien juoksuaika, mutta ei kuitenkaan sama asia. Niillä nartuilla, joihin minä olen tutustunut, ei kyllä ole ollut mitään sellaisia kurjia päiviä, että ne itkeskelisivät ihan tyhjästä, kuten tuo Emäntä.
Villapaitani on jo aika pitkällä. En kyllä tajua Emännän mieltymystä tuohon punaiseen väriin. Arvatkaa, hävettääkö kulkea tällaiseen pukeutuneena tuolla ulkona?! Toisaalta, empä usko, että se ikinä saa sitä oikeasti valmiiksi :-)
lauantai 10. tammikuuta 2009
Koirapuistossa
Ransu kertoo itse:
Nukuin taas tosi hyvin, Emäntä kukkui johonkin kolmeen asti yöllä koneensa äärellä joten siihen asti olin sellaisessa koiranunessa, jossa nukutaan muttei kuitenkaan nukuta. Koiranuni on luotu sitä varten, että koirat voisivat nukkua ja samalla kuitenkin kuulla, jos jääkaapin ovi avautuu.
Ennen nukahtamista Mikkokin ehti palautua baarireissultaan, Emäntä oli juuri mennyt sänkyyn ja minäkin ajattelin ruveta kuorsaamaan. Kuulin kuitenkin hänen tulonsa jo ennen kuin hän oli rapussa sisällä asti; olin korvat pystyssä valmiina menemään häntä vastaan jo paljon, paljon ennen kuin avain ovessa rapisi. Pikkuisen haukahdin hänelle siitä, että pitääkö sitä yötä myöten kaupungilla ravata, mutta palasin samantien takaisin Emännän jalkoihin, ja vihdoin päästiin nukkumaan sikeää unta.
Aamulla puoli kymmenen aikaan Emäntä taas jaksoi nostaa harmaan päänsä tyynystä ja lähdettiin ulos. Mutta kaikki ei mennytkään ihan kuten ennen: ensin vietiin roskapussi sellaiseen katokseen, joka on täynnä isoja laatikoita. En pelännyt sitä yhtään, mutta Emäntä sanoi jo etukäteen, että "sieltä ei sitten syödä mitään". No, ei siellä maassa mitään syötävää ollutkaan, kaksi tietokonemonitoria ja yksi mikroaaltouuni vain. Eikä siellä uunissakaan ollut mitään kypsymässä.
Sitten jatkettiin matkaa ihan eri suuntaan kuin aikaisemmin, Haruspuistoon päin. Paikka paikoin oli tylsää hiekkaa, joka tunkeutuu varpaiden väliin ja sattuu anturoihin, ja toisin paikoin taas liukasta jäätä. Sellaisella liukkaalla kohdalla Emäntä veti rähmälleen, palasin heti huolestuneena katsomaan kävikö pahasti. Ei käynyt, hän ei edes kiroillut suuremmin, sanoi vain että polveen sattuu mutta onneksi ei mennyt luita poikki. Häneltä on mennyt luita poikki kuulemma monta kertaa, viimeksi joskus 12 vuotta sitten oli katkennut käsi oikein pahasti liukkailla keleillä. Olisi paljon kätevämpää, jos ihmisetkin liikkuisivat neljällä raajalla, niin ei olisi Emäntä tänäänkään kaatunut niin korkealta!
Puistossa ei ollut ketään muita ja Emäntä sanoi, että se on ihan hyvä. Saadaanpahan tutustua rauhassa alueeseen. Oli meillä pallokin mukana. Siellä ei saa pelata palloa muiden koirien aikana, mutta nyt olisi saanut. En kuitenkaan malttanut vielä innostua pallon perässä juoksemisesta, kun oli niin paljon haisteltavaa. Ja vähän jännitti, että mikä paikka tämä on, kun saa olla vapaasti, mutta kuitenkin ympärillä on kalterit. En oikein osannut vielä siellä vapautua, ja Emäntä piti pitää koko ajan lähellä siltä varalta, että joku tanskandogginsusikoirarottis hyökkää jostain esiin.
Sieltä palattiin eri kautta kotiin, ja uudet reitit aina hieman hämmentävät minua. Olisi helpompaa kulkea aina samoja reittejä. Mutta Emäntä sanoo, että sitten ei pääsisi koskaan näkemään mitään uutta. Ihan loppuosa tultiin tuttua reittiä, ja olen tosi ylpeä itsestäni kun muistan jo joka kerta miltä puolen eräs liikenne-este pitää kiertää. Meinasin taas mennä sen alta mutta en usko, että Emäntä ehti edes huomata sitä, koska korjasin virheeni välittömästi ja astelin arvokkaasti sen ympäri sieltä mistä pitääkin.
Sen verran erilainen ja jännittävä ulkoilu oli, että nyt ei riittänyt enää kärsivällisyys tassujen putsaamiseen vaan häippäsin kesken kaiken ja hain naruni ja aloin houkutella Emäntää leikkimään. Se istui hömistyneenä pyyhe kädessä eteisessä kun minä jo olin sängyllä naru suussa, takapuoli pystyssä ja häntä heilumassa. Se sanoi, että koirien kanssa pitää olla j o h d o n m u k a i n e n. Mutta minä nauroin sen johdonmukaisuudelle ja heilutin vaan lisää häntää pilke silmäkulmassa, joten se sanoi, että "tämän kerran" ja heitti pyyhkeen nurkkaan ja tuli ryöstämään narua minulta.
Ei se minulta mitään saa ryöstettyä, olen siihen ihan liian nopea, huidon vain hännälläni sen naamaa ja loikkaan seuraavaan paikkaan, mutta joskus annan sen muka onnistua, jotta sille ei tulisi paha mieli.
Rymyämisen jälkeen vetäisin pienet safkat - aika mitätöntä koiranmakkaraa ja nyt tässä sohvalla köllöttelen sanelemassa tätä tekstiä. Vois ottaa pienet päiväunet kohta. Mutta päiväunilla pitää melkein aina nukkua koiranunta, koska muuten vois jäädä huomaamatta, jos joku menee jääkaapille.
Nukuin taas tosi hyvin, Emäntä kukkui johonkin kolmeen asti yöllä koneensa äärellä joten siihen asti olin sellaisessa koiranunessa, jossa nukutaan muttei kuitenkaan nukuta. Koiranuni on luotu sitä varten, että koirat voisivat nukkua ja samalla kuitenkin kuulla, jos jääkaapin ovi avautuu.
Ennen nukahtamista Mikkokin ehti palautua baarireissultaan, Emäntä oli juuri mennyt sänkyyn ja minäkin ajattelin ruveta kuorsaamaan. Kuulin kuitenkin hänen tulonsa jo ennen kuin hän oli rapussa sisällä asti; olin korvat pystyssä valmiina menemään häntä vastaan jo paljon, paljon ennen kuin avain ovessa rapisi. Pikkuisen haukahdin hänelle siitä, että pitääkö sitä yötä myöten kaupungilla ravata, mutta palasin samantien takaisin Emännän jalkoihin, ja vihdoin päästiin nukkumaan sikeää unta.
Aamulla puoli kymmenen aikaan Emäntä taas jaksoi nostaa harmaan päänsä tyynystä ja lähdettiin ulos. Mutta kaikki ei mennytkään ihan kuten ennen: ensin vietiin roskapussi sellaiseen katokseen, joka on täynnä isoja laatikoita. En pelännyt sitä yhtään, mutta Emäntä sanoi jo etukäteen, että "sieltä ei sitten syödä mitään". No, ei siellä maassa mitään syötävää ollutkaan, kaksi tietokonemonitoria ja yksi mikroaaltouuni vain. Eikä siellä uunissakaan ollut mitään kypsymässä.
Sitten jatkettiin matkaa ihan eri suuntaan kuin aikaisemmin, Haruspuistoon päin. Paikka paikoin oli tylsää hiekkaa, joka tunkeutuu varpaiden väliin ja sattuu anturoihin, ja toisin paikoin taas liukasta jäätä. Sellaisella liukkaalla kohdalla Emäntä veti rähmälleen, palasin heti huolestuneena katsomaan kävikö pahasti. Ei käynyt, hän ei edes kiroillut suuremmin, sanoi vain että polveen sattuu mutta onneksi ei mennyt luita poikki. Häneltä on mennyt luita poikki kuulemma monta kertaa, viimeksi joskus 12 vuotta sitten oli katkennut käsi oikein pahasti liukkailla keleillä. Olisi paljon kätevämpää, jos ihmisetkin liikkuisivat neljällä raajalla, niin ei olisi Emäntä tänäänkään kaatunut niin korkealta!
Puistossa ei ollut ketään muita ja Emäntä sanoi, että se on ihan hyvä. Saadaanpahan tutustua rauhassa alueeseen. Oli meillä pallokin mukana. Siellä ei saa pelata palloa muiden koirien aikana, mutta nyt olisi saanut. En kuitenkaan malttanut vielä innostua pallon perässä juoksemisesta, kun oli niin paljon haisteltavaa. Ja vähän jännitti, että mikä paikka tämä on, kun saa olla vapaasti, mutta kuitenkin ympärillä on kalterit. En oikein osannut vielä siellä vapautua, ja Emäntä piti pitää koko ajan lähellä siltä varalta, että joku tanskandogginsusikoirarottis hyökkää jostain esiin.
Sieltä palattiin eri kautta kotiin, ja uudet reitit aina hieman hämmentävät minua. Olisi helpompaa kulkea aina samoja reittejä. Mutta Emäntä sanoo, että sitten ei pääsisi koskaan näkemään mitään uutta. Ihan loppuosa tultiin tuttua reittiä, ja olen tosi ylpeä itsestäni kun muistan jo joka kerta miltä puolen eräs liikenne-este pitää kiertää. Meinasin taas mennä sen alta mutta en usko, että Emäntä ehti edes huomata sitä, koska korjasin virheeni välittömästi ja astelin arvokkaasti sen ympäri sieltä mistä pitääkin.
Sen verran erilainen ja jännittävä ulkoilu oli, että nyt ei riittänyt enää kärsivällisyys tassujen putsaamiseen vaan häippäsin kesken kaiken ja hain naruni ja aloin houkutella Emäntää leikkimään. Se istui hömistyneenä pyyhe kädessä eteisessä kun minä jo olin sängyllä naru suussa, takapuoli pystyssä ja häntä heilumassa. Se sanoi, että koirien kanssa pitää olla j o h d o n m u k a i n e n. Mutta minä nauroin sen johdonmukaisuudelle ja heilutin vaan lisää häntää pilke silmäkulmassa, joten se sanoi, että "tämän kerran" ja heitti pyyhkeen nurkkaan ja tuli ryöstämään narua minulta.
Ei se minulta mitään saa ryöstettyä, olen siihen ihan liian nopea, huidon vain hännälläni sen naamaa ja loikkaan seuraavaan paikkaan, mutta joskus annan sen muka onnistua, jotta sille ei tulisi paha mieli.
Rymyämisen jälkeen vetäisin pienet safkat - aika mitätöntä koiranmakkaraa ja nyt tässä sohvalla köllöttelen sanelemassa tätä tekstiä. Vois ottaa pienet päiväunet kohta. Mutta päiväunilla pitää melkein aina nukkua koiranunta, koska muuten vois jäädä huomaamatta, jos joku menee jääkaapille.
perjantai 9. tammikuuta 2009
Arkea
Juhlapyhät on nyt lusittu ja arki on alkanut. Ransusta on tullut yhtä luonnollinen osa meidän arkeamme kuin ilmeisesti meistä sen arkea. Se on nyt kahtena päivänä ollut muutaman tunnin yksin; eilen se jäi hämmentyneenä eteiseen istumaan, kun lähdin, ja tänään se jäi sängylleni makaamaan ja katsoi sieltä kun lähdin. Tosin suljettuani oven kuulin sen tulevan oven taakse haukkumaan, mutta kun Mikko kotiutui niin täällä oli taas ollut ihan hiljaista ja rauhallista. Mitään tihutöitä se ei ole tehnyt, mutta oli oikea arvio nostaa roskapussi tiskipöydälle, kun en ehtinyt sitä heittää roskikseen lähtiessäni; paperinkeräyspusseista oli nimittäin tongittu esiin vanhat suklaatuuttien paperit. Jos roskapussi olisi jäänyt Ransun ulottuviin, niin uskallan epäillä, että se olisi saanut kyytiä :-)
Eilen töistä tullessani ostin Ransulle puruköyden, pallon, koiransuklaata ja pureskeltavia patukoita. Se on nyt tosissaan alkanut leikkiä. Suosikkileikki on Puppyn sieppaaminen, jonka jälkeen minun kuuluu yrittää siepata se siltä pois, ja se antaa välillä kiskoa sitä, sitten kun hieman löysään niin se säntäilee pakoon sen kanssa. En muistanut kuinka nopea terve, nuori koira on! Harmi, kun meillä on niin pienet tilat. Palloa ei voi sisällä heitellä ollenkaan. Olisi myös kiva löytää sille leikkikaveri noihin rosvoiluleikkeihin, mutta eiköhän sellainen löydy kunhan kelit ovat sellaiset, että niitä voi harrastaa ulkona. Sisälle Ransu tuskin toista koiraa haluaa päästää.
Rappukäytävän ääniä Ransu ei hauku enää käytännöllisesti katsoen ollenkaan, sen sijaan haukkuminen alkaa, kun joku menee eteiseen. Täällä on tänään ollut kaksi Mikon kaveria, ja heidät on pitänyt tietysti haukkua (häntä heiluen), mutta kun kumpikin on tottunut koiriin ja tervehti Ransua, niin sen koommin Ransu ei heistä ole piitannut - ennen kuin he menevät eteiseen. Pelko siitä, että Mikko lähtee ulos, ilmeisesti ajaa tarkistamaan mitä eteisessä tapahtuu. (Mikko on lähdössä baariin ja palaa joskus aamuyöllä, joten voi olla, että saadaan yöllinen tervehdyskonsertti. Tosin minua tai Mikkoa se ei hauku sisään tullessamme, haukahtaa vain ja hyppii vasten ja sitten ryntää hakemaan jonkin lelun lahjaksi.)
Ransu on ollut täysin sisäsiisti (knock on wood!), ulkona pissat tulevat edelleen heti ovesta astuttua ja kakat juuri siihen kohtaan missä alkaa kakattaa, eli tänäänkin keskelle pihatietämme, mutta täydellinen sisäsiisteys on jo niin iso asia, että eiköhän sitä kakkaamistakin ehditä vielä harjoitella.
Ulkona ei ole kivaa, siellä on kylmää ja lumista. Muita koiria Ransu ei halua tavata vaan mieluiten väistää ne. Ja kun tarpeet on tehty niin äkkiä kotiin lämpimään. Tassujen putsaus menee jo ihan rutiinilla, ja kun sanon, että "loppu, saa mennä!" niin señor syöksyy hakemaan Puppyn ja houkuttelee leikkimään.
(Nyt Mikko lähti kavereineen ulos ja Ransu osoitti vahvasti mieltään. Nyt se ei yrittänyt karata itsekin ovenraosta, luultavasti siksi kun minä kuitenkin jäin tänne, mutta haukkumisen volyymi oli sitä luokkaa, että ei sitä kauaa pystyisi kuuntelemaan. Läpäisi taatusti koko tämän rapun ja viereisetkin. En silti huolestu, koska se on kaikissa asioissa kehittynyt niin nopeasti niin miksi ei tässäkin. Täytyy vain toivoa, että naapurit antavat vähän sopeutumisaikaa.)
Yöt sujuvat minun sängyssäni, joko jalkopäässä tai röyhkeästi vieressä niin, ettei minulle paljon tilaa jää :-/ Tänään tehdään taas yölenkki sen verran myöhään, että saadaan aamulla nukkua pitkään - molempien nautinto :-)
Eli tällaiseksi arki on reilussa viikossa muodostunut, mutta varmaan vielä riittää uusia yllätyksiäkin kerrottavaksi - toivottavasti positiivisia!
Eilen töistä tullessani ostin Ransulle puruköyden, pallon, koiransuklaata ja pureskeltavia patukoita. Se on nyt tosissaan alkanut leikkiä. Suosikkileikki on Puppyn sieppaaminen, jonka jälkeen minun kuuluu yrittää siepata se siltä pois, ja se antaa välillä kiskoa sitä, sitten kun hieman löysään niin se säntäilee pakoon sen kanssa. En muistanut kuinka nopea terve, nuori koira on! Harmi, kun meillä on niin pienet tilat. Palloa ei voi sisällä heitellä ollenkaan. Olisi myös kiva löytää sille leikkikaveri noihin rosvoiluleikkeihin, mutta eiköhän sellainen löydy kunhan kelit ovat sellaiset, että niitä voi harrastaa ulkona. Sisälle Ransu tuskin toista koiraa haluaa päästää.
Rappukäytävän ääniä Ransu ei hauku enää käytännöllisesti katsoen ollenkaan, sen sijaan haukkuminen alkaa, kun joku menee eteiseen. Täällä on tänään ollut kaksi Mikon kaveria, ja heidät on pitänyt tietysti haukkua (häntä heiluen), mutta kun kumpikin on tottunut koiriin ja tervehti Ransua, niin sen koommin Ransu ei heistä ole piitannut - ennen kuin he menevät eteiseen. Pelko siitä, että Mikko lähtee ulos, ilmeisesti ajaa tarkistamaan mitä eteisessä tapahtuu. (Mikko on lähdössä baariin ja palaa joskus aamuyöllä, joten voi olla, että saadaan yöllinen tervehdyskonsertti. Tosin minua tai Mikkoa se ei hauku sisään tullessamme, haukahtaa vain ja hyppii vasten ja sitten ryntää hakemaan jonkin lelun lahjaksi.)
Ransu on ollut täysin sisäsiisti (knock on wood!), ulkona pissat tulevat edelleen heti ovesta astuttua ja kakat juuri siihen kohtaan missä alkaa kakattaa, eli tänäänkin keskelle pihatietämme, mutta täydellinen sisäsiisteys on jo niin iso asia, että eiköhän sitä kakkaamistakin ehditä vielä harjoitella.
Ulkona ei ole kivaa, siellä on kylmää ja lumista. Muita koiria Ransu ei halua tavata vaan mieluiten väistää ne. Ja kun tarpeet on tehty niin äkkiä kotiin lämpimään. Tassujen putsaus menee jo ihan rutiinilla, ja kun sanon, että "loppu, saa mennä!" niin señor syöksyy hakemaan Puppyn ja houkuttelee leikkimään.
(Nyt Mikko lähti kavereineen ulos ja Ransu osoitti vahvasti mieltään. Nyt se ei yrittänyt karata itsekin ovenraosta, luultavasti siksi kun minä kuitenkin jäin tänne, mutta haukkumisen volyymi oli sitä luokkaa, että ei sitä kauaa pystyisi kuuntelemaan. Läpäisi taatusti koko tämän rapun ja viereisetkin. En silti huolestu, koska se on kaikissa asioissa kehittynyt niin nopeasti niin miksi ei tässäkin. Täytyy vain toivoa, että naapurit antavat vähän sopeutumisaikaa.)
Yöt sujuvat minun sängyssäni, joko jalkopäässä tai röyhkeästi vieressä niin, ettei minulle paljon tilaa jää :-/ Tänään tehdään taas yölenkki sen verran myöhään, että saadaan aamulla nukkua pitkään - molempien nautinto :-)
Eli tällaiseksi arki on reilussa viikossa muodostunut, mutta varmaan vielä riittää uusia yllätyksiäkin kerrottavaksi - toivottavasti positiivisia!
torstai 8. tammikuuta 2009
Kumipallona luokses pompin
Töpöjalkainen, säkäkorkeudeltaan noin 30-senttinen macho-uroksemme on oikeasti kumia. Muuhun lopputulokseen ei voi tulla, kun näkee sen todella innostuvan. Kävin iltapäivällä asioilla ilman sitä (ovesta ulos pääsy vaati taitoa ja malttia!), ja kun seuraavalle reissulle valmistauduin ottamaan sen mukaan ja näytin kaulapantaa, niin tuo karvakuono hyppäsi ilmaan niin että sen kuono kävi oman nenäni korkeudella. Ja olen sentään seisaallani 160 cm pitkä!
Päivä päivältä on rauhallisempaa, haukkuminen on vähentynyt, tosin Mikkoa pitää vielä vahtia mutta muuten Ransu on levollinen, nukkuu sikeää unta, kuorsaa, on rentoutunut. Välillä ikkunasta on kiva tarkkailla elämänmenoa, mutta sekään ei aiheuta haukkumista. Vain rappukäytävän äänet ja postin rapsahtaminen luukusta herättävät karjuvan otuksen. Kaksi naapuria tapasin rappukäytävässä ja heiltä kysyin, joko alkavat hihat hiiltyä haukkumiseen, mutta toinen ei ollut kuulemma edes kuullut mitään ja toinen sanoi ettei häntä yhtään haittaa, hän tykkää koirista.
Ovesta poistuminen on tosiaan mielenkiintoinen operaatio. Makkaranmuotoinen koira ilmeisesti taipuu kahdeksikoksi, ja tuon paksuinen olento mahtuu yhteen puristettujen jalkojeni välistä (minulla pitää siis olla melkoiset länkisääret!). Karkausyrityksiä tehostaa karjuminen "Otat minut mukaan!" Kun toisen kerran nostin hurjasti ärisevän ja hampaitaan väläyttelevän Tasmanian tuholaisen eteisen lattialle ja sanoin "oottaa täällä" niin sitten se pysyi sen aikaa paikoillaan, että pääsin lähtemään.
Mutta ainakaan vielä se ei ole yrittänytkään purra. Se on käyttänyt kaikki koirien uhkailumerkit ja olen kaivanut sen suusta hammastahnaputkin korkin ja nenäliinan ja siis nostanut sen tyynesti ilmaan vaikka se on irvistellyt ja karjunut, mutta edes vahingossa ei ole hammas osunut käteeni. Ja nyt on mennyt vasta viikko. Jos näin hyvin etenee, niin tammikuun loppuun mennessä ollaan jo pitkällä! Sitten voidaan treenata hihnassa kulkemista vetämättä ja muuta pientä hiomista.
Suloinen karvapallo... ja huomenna ekan kerran hieman pitempi yksinolo, kun olen työmatkalla ja Mikko joutuu käymään koulussa (lähtee ennen minua ja palaa ennen minua).
Alunperin Ransun piti tulla minulle vasta tänään, mutta onneksi se tuli jo viikko sitten. Olisi ihan kamalaa joutua huomenna työkeikalle jos se olisi vasta nyt tullut! Ja meillä on ollut niin ihana viikko, se on niin nauravainen koira että voi vitsit kunhan vaan tulee kivat ilmat ja päästään enemmän ulos leikkimään ja pelleilemään... :-)
Päivä päivältä on rauhallisempaa, haukkuminen on vähentynyt, tosin Mikkoa pitää vielä vahtia mutta muuten Ransu on levollinen, nukkuu sikeää unta, kuorsaa, on rentoutunut. Välillä ikkunasta on kiva tarkkailla elämänmenoa, mutta sekään ei aiheuta haukkumista. Vain rappukäytävän äänet ja postin rapsahtaminen luukusta herättävät karjuvan otuksen. Kaksi naapuria tapasin rappukäytävässä ja heiltä kysyin, joko alkavat hihat hiiltyä haukkumiseen, mutta toinen ei ollut kuulemma edes kuullut mitään ja toinen sanoi ettei häntä yhtään haittaa, hän tykkää koirista.
Ovesta poistuminen on tosiaan mielenkiintoinen operaatio. Makkaranmuotoinen koira ilmeisesti taipuu kahdeksikoksi, ja tuon paksuinen olento mahtuu yhteen puristettujen jalkojeni välistä (minulla pitää siis olla melkoiset länkisääret!). Karkausyrityksiä tehostaa karjuminen "Otat minut mukaan!" Kun toisen kerran nostin hurjasti ärisevän ja hampaitaan väläyttelevän Tasmanian tuholaisen eteisen lattialle ja sanoin "oottaa täällä" niin sitten se pysyi sen aikaa paikoillaan, että pääsin lähtemään.
Mutta ainakaan vielä se ei ole yrittänytkään purra. Se on käyttänyt kaikki koirien uhkailumerkit ja olen kaivanut sen suusta hammastahnaputkin korkin ja nenäliinan ja siis nostanut sen tyynesti ilmaan vaikka se on irvistellyt ja karjunut, mutta edes vahingossa ei ole hammas osunut käteeni. Ja nyt on mennyt vasta viikko. Jos näin hyvin etenee, niin tammikuun loppuun mennessä ollaan jo pitkällä! Sitten voidaan treenata hihnassa kulkemista vetämättä ja muuta pientä hiomista.
Suloinen karvapallo... ja huomenna ekan kerran hieman pitempi yksinolo, kun olen työmatkalla ja Mikko joutuu käymään koulussa (lähtee ennen minua ja palaa ennen minua).
Alunperin Ransun piti tulla minulle vasta tänään, mutta onneksi se tuli jo viikko sitten. Olisi ihan kamalaa joutua huomenna työkeikalle jos se olisi vasta nyt tullut! Ja meillä on ollut niin ihana viikko, se on niin nauravainen koira että voi vitsit kunhan vaan tulee kivat ilmat ja päästään enemmän ulos leikkimään ja pelleilemään... :-)
tiistai 6. tammikuuta 2009
Onhan tässä hieman sulattelemista...
"Laitan nyt sitten vielä lyhyen raportin tunnelmista:
Tuo iso mies tuli tänne kuin kotiinsa eikä välittänyt vaikka yritin pelotella sen pois koko hurjalla olemuksellani. Se istui Emännän sängylle ja Emäntä taputteli sitä ja sanoi, että se saa olla täällä. Kun se antoi makupalojakin, niin annoin sen istua, mutta sitten se alkoi liikkua täällä kuin kotonaan. Jumankaut, että annoin sen kuulla kunniansa. Se kävi jääkaapillakin! Haukuin sen pystyyn niin, että ääni meni käheäksi!
Sitten se meni sinne huoneeseen, minne minua ei ole aiemmin päästetty, ja siellä kaivoi esiin melkein samanlaisen koneen kuin se, jota emäntä parhaillaan naputtaa. Emäntä meni sen luo ja heittäytyi sen sänkyyn ja ne juttelivat ja Emäntä taputteli sitä ja sanoi, että se on kaveri. Minäkin heittäydyin siihen sängylle, ja kostoksi Emännälle kiehnäsin itselleni rapsutuksia.
Ei se kai niin paha tyyppi ole, mutta en oikein tykkää siitä, että se ja Emäntä juttelevat keskenään enkä minä ymmärrä kaikkea; yritän ärjähdellä väliin, että huomatkaa nyt minutkin. Välillä meinaa unohtua, että se on tuolla, kun se on enimmäkseen niin hiljaa sen koneensa kanssa, joten sitten kun se liikkuu niin hätkähdän aina sen verran, että tulee ärähdettyä. Tänään en kuitenkaan enempää jaksaisi sitä vahtia, joten luulen että heittäydyn nyt jo yöunille.
Paitsi tietysti, jos joku menee jääkaapille."
Tuo iso mies tuli tänne kuin kotiinsa eikä välittänyt vaikka yritin pelotella sen pois koko hurjalla olemuksellani. Se istui Emännän sängylle ja Emäntä taputteli sitä ja sanoi, että se saa olla täällä. Kun se antoi makupalojakin, niin annoin sen istua, mutta sitten se alkoi liikkua täällä kuin kotonaan. Jumankaut, että annoin sen kuulla kunniansa. Se kävi jääkaapillakin! Haukuin sen pystyyn niin, että ääni meni käheäksi!
Sitten se meni sinne huoneeseen, minne minua ei ole aiemmin päästetty, ja siellä kaivoi esiin melkein samanlaisen koneen kuin se, jota emäntä parhaillaan naputtaa. Emäntä meni sen luo ja heittäytyi sen sänkyyn ja ne juttelivat ja Emäntä taputteli sitä ja sanoi, että se on kaveri. Minäkin heittäydyin siihen sängylle, ja kostoksi Emännälle kiehnäsin itselleni rapsutuksia.
Ei se kai niin paha tyyppi ole, mutta en oikein tykkää siitä, että se ja Emäntä juttelevat keskenään enkä minä ymmärrä kaikkea; yritän ärjähdellä väliin, että huomatkaa nyt minutkin. Välillä meinaa unohtua, että se on tuolla, kun se on enimmäkseen niin hiljaa sen koneensa kanssa, joten sitten kun se liikkuu niin hätkähdän aina sen verran, että tulee ärähdettyä. Tänään en kuitenkaan enempää jaksaisi sitä vahtia, joten luulen että heittäydyn nyt jo yöunille.
Paitsi tietysti, jos joku menee jääkaapille."
Ransu kertoo itse:
"Tänään on ollut niin spesiaalipäivä, että haluan kertoa siitä ihan itse, tuo Emäntä saa vain toimia kirjurina kun sen sormet osuvat paremmin näille näppäimille. Minä tykkään kyllä olla tässä vieressä ja varmistaa, ettei se laita sekaan mitään omiaan.
No, aamu alkoi tavallisen tylsästi, Emäntä vain nukkui ja nukkui. Tänään on kuulemma joku pyhäpäivä, loppiainen, en tiedä mikä on loppunut mutta onneksi ei ainakaan ruoka. Teeskentelin itsekin nukkuvaa, kunnes huomasin, että se yritti salaa katsoa kännykästään paljonko kello on. Tiesin, että se on enemmän kuin tarpeeksi, kyllä me koirat tiedämme - vai onko joku muka nähnyt koiran, joka tarvitsisi rannekelloa? Siispä ryntäsin jalkopäästä sinne tyynypäähän ja puskin ja nuolin ja kiehnäsin ja nauratin sitä niin, että se taatusti heräsi.
Lähdettiin sitten heti ulos, olinhan ollut koko yön kuivana vaikka yöpissasta oli ainakin kahdeksan tuntia. Tein pissat ja sitten metsään päästyä kakat ja Emäntä oli ihan tohkeissaan, ikään kuin se ei olisi koskaan nähnyt koiran vääntävän torttuja metsään. Outo tyyppi! Sisällä sain hurjasti huomionosoituksia ja ennen kaikkea ruokaa. Leikittiin Puppylla (lausutaan [Papi], se on englantia ja tarkoittaa koiranpentua) ja Emäntä koetti keksiä minulle muutakin tekemistä, ja piilotteli puruluutani ja Puppya, mutta ei minua kovin pitkään kiinnosta sellainen tekeminen mihin ei liity ruoka.
Ai niin, ennen sitä ruokaa ja leikkimistä Emäntä halusi taas putsata tassuni. Minusta se on niin koomista, etten lopulta enää pysynyt naurultani edes paikallani vaan örisin muodon vuoksi ja annoin sen muka hössöttää jalkojeni kanssa ja lopulta heittäydyin selälleni kun huvitti niin kovasti koko homma.
Anyway (lausutaan [eniwei], sekin on englantia), sen jälkeen Emäntä istui tämän laitteen eteen ja minä heittäydyin päiväunille sen viereen. Välillä katsoin olohuoneen ikkunasta ulos, mutta Emäntä ei ole vieläkään keksinyt siihen mitään mukavaa ratkaisua mikä ei rasittaisi selkääni ja jalkojani, joten en jaksanut kauaa kerrallaan tiirailla. Rappukäytävästä kuului ääniä ja pari kertaa juoksin ovelle huutamaan sinne, että "pysykää hiljaa siellä, tämä on kerrostalo", mutta en enää jaksa tehdä sitä läheskään joka kerta, kun joku siellä rapistelee.
Äsken tehtiin toinen ulkoilulenkki ja sain kaksi kaveria! Sen ensimmäisen nimeä en kuullut, mutta se on suunnilleen minun ikäiseni Tipsu-poika (olkoon nyt sitten vaikka Tipsu, vaikka minusta tuo ei ole kovin miehekäs nimi). Tipsu on kuulemma ollut Roosan suuri ihailija, aivan hulluna Roosaan, joten ehkä se tunsi Emännän tai muuten vain jäi meitä odottamaan niin, että oli ihan pakko pysähtyä tervehtimään sitä. Ihan ok kaveri, tosin vaihdettiin vain kohteliaat tervehdykset. Se on sitä Small Talkia (lausutaan [smool took]). Emäntä sen sijaan jutteli sen Tipsun Isännän kanssa ja huomasin, että kun se kertoi Roosasta niin sen ääni meni vähän oudoksi. Sille taisi tulla paha mieli, ja sitten kun jatkettiin matkaa niin se oli vähän aikaa aika hiljainen.
Vähän ajan kuluttua meitä vastaan tuli noin 4 kk vanha pörröinen pieni väkkärä, josta en erottanut kumpi oli etu- ja kumpi takapää. Sen nimi oli kuulemma Alla. En yleensä halua tervehtiä koiria tuolla ulkona, mutta se Alla halusi välttämättä tulla luokseni - ei mikään ihme, olenhan harvinaisen komea poika. Meillä meni hihnat sekaisin, kun se oli niin hössö, ja vähän säikähdin sitä mutta en minä pikkutytöille ärise tai mitään. Emäntä irrotti minut hihnasta, kun ei siellä ollut liikennettä tai mitään, jotta ei kumpikaan pelästyisi, mutta olin saanut tarpeeksi nenäkkäistä pikkutytöistä joten juoksin kauemmas odottamaan kun Emäntä jäi juttelemaan sen Allan taluttajien kanssa. Huomasin samalla, että vapaana olisikin eri kivaa juosta, poikkesin kokonaan pois kävelypolulta ja loikin villisti nurmikolla. Se oli kivaa!
Mutta minulla on nyt siis kaksi tuttua täällä! Useampikin olisi halunnut tulla moikkaamaan, mutta olen aika pidättyväistä sorttia, toisin kuin tuo Emäntä joka jäisi varmaan lärpättämään kaikkien koirantaluttajien kanssa ellen vetäisi sitä mukaani. Jos siitä olisi kiinni, niin olisimme varmaan vieläkin tuolla viimassa enkä olisi saanut iltapäiväruokaani.
Kotiin tultua putsattiin sitten tassut, hohhoijaa, ja leikittiin Puppylla, ja Emäntä totesi, että siltä pitäisi varmaan irrottaa silmät. Julmuri, irrottaa nyt Puppylta silmät! (Okei, myönnän että yritin itse irrottaa siltä toista silmää, mutta se on eri asia, sitä sanotaan koiran aktivoinniksi että sille annetaan tekemistä. Mutta tuo Emäntä pelkää, että saattaisin nielaista sen silmän. Se on kamalan kova murehtimaan asioita!)
Tänään on vielä jotain jännää tiedossa, kun Mikko tulee kotiin joskus kahdeksan maissa. Se Mikko on ilmeisesti jotain sukua tuolle Emännälle, mutta sitä isompi ja miepuolinen. Me mennään varmaan tuohon metroasemalle sitä vastaan, kun Emäntä tykkää, että minun pitää oppia liikkumaan myös tuolla jalkakäytävillä ja suojateillä ja "ihmisten ilmoilla". Kuulin Emännän sanovan sille Mikolle, että sen pitäisi tuoda jotain Pepsi Maxia ja suklaata :-P, sen jälkeen kuulemma loppuu sitten suklaan syöminen.
Eli taitaa se loppiainen sittenkin tarkoittaa jonkun loppumista. Mutta miksi juuri suklaan? Lopettaisi mieluummin tuon kahvin juomisen, kun se haiseekin niin pahalle.
Ehkä kerron illemmalla lisää Mikosta, ehkä en. Pidän teitä jännityksessä.
P.S. Emäntä käski mainita, että olen ainoa uros maailmassa, jonka se sallisi kutsua itseään Emännäksi. Jos joku ihmismies tekisi samaa, niin se kuulemma vetäisi sitä köniin. En tiedä mitä köniin vetäminen tarkoittaa, mutta ei se kuulostanut kovin vakavalta kun se sen sanoi."
No, aamu alkoi tavallisen tylsästi, Emäntä vain nukkui ja nukkui. Tänään on kuulemma joku pyhäpäivä, loppiainen, en tiedä mikä on loppunut mutta onneksi ei ainakaan ruoka. Teeskentelin itsekin nukkuvaa, kunnes huomasin, että se yritti salaa katsoa kännykästään paljonko kello on. Tiesin, että se on enemmän kuin tarpeeksi, kyllä me koirat tiedämme - vai onko joku muka nähnyt koiran, joka tarvitsisi rannekelloa? Siispä ryntäsin jalkopäästä sinne tyynypäähän ja puskin ja nuolin ja kiehnäsin ja nauratin sitä niin, että se taatusti heräsi.
Lähdettiin sitten heti ulos, olinhan ollut koko yön kuivana vaikka yöpissasta oli ainakin kahdeksan tuntia. Tein pissat ja sitten metsään päästyä kakat ja Emäntä oli ihan tohkeissaan, ikään kuin se ei olisi koskaan nähnyt koiran vääntävän torttuja metsään. Outo tyyppi! Sisällä sain hurjasti huomionosoituksia ja ennen kaikkea ruokaa. Leikittiin Puppylla (lausutaan [Papi], se on englantia ja tarkoittaa koiranpentua) ja Emäntä koetti keksiä minulle muutakin tekemistä, ja piilotteli puruluutani ja Puppya, mutta ei minua kovin pitkään kiinnosta sellainen tekeminen mihin ei liity ruoka.
Ai niin, ennen sitä ruokaa ja leikkimistä Emäntä halusi taas putsata tassuni. Minusta se on niin koomista, etten lopulta enää pysynyt naurultani edes paikallani vaan örisin muodon vuoksi ja annoin sen muka hössöttää jalkojeni kanssa ja lopulta heittäydyin selälleni kun huvitti niin kovasti koko homma.
Anyway (lausutaan [eniwei], sekin on englantia), sen jälkeen Emäntä istui tämän laitteen eteen ja minä heittäydyin päiväunille sen viereen. Välillä katsoin olohuoneen ikkunasta ulos, mutta Emäntä ei ole vieläkään keksinyt siihen mitään mukavaa ratkaisua mikä ei rasittaisi selkääni ja jalkojani, joten en jaksanut kauaa kerrallaan tiirailla. Rappukäytävästä kuului ääniä ja pari kertaa juoksin ovelle huutamaan sinne, että "pysykää hiljaa siellä, tämä on kerrostalo", mutta en enää jaksa tehdä sitä läheskään joka kerta, kun joku siellä rapistelee.
Äsken tehtiin toinen ulkoilulenkki ja sain kaksi kaveria! Sen ensimmäisen nimeä en kuullut, mutta se on suunnilleen minun ikäiseni Tipsu-poika (olkoon nyt sitten vaikka Tipsu, vaikka minusta tuo ei ole kovin miehekäs nimi). Tipsu on kuulemma ollut Roosan suuri ihailija, aivan hulluna Roosaan, joten ehkä se tunsi Emännän tai muuten vain jäi meitä odottamaan niin, että oli ihan pakko pysähtyä tervehtimään sitä. Ihan ok kaveri, tosin vaihdettiin vain kohteliaat tervehdykset. Se on sitä Small Talkia (lausutaan [smool took]). Emäntä sen sijaan jutteli sen Tipsun Isännän kanssa ja huomasin, että kun se kertoi Roosasta niin sen ääni meni vähän oudoksi. Sille taisi tulla paha mieli, ja sitten kun jatkettiin matkaa niin se oli vähän aikaa aika hiljainen.
Vähän ajan kuluttua meitä vastaan tuli noin 4 kk vanha pörröinen pieni väkkärä, josta en erottanut kumpi oli etu- ja kumpi takapää. Sen nimi oli kuulemma Alla. En yleensä halua tervehtiä koiria tuolla ulkona, mutta se Alla halusi välttämättä tulla luokseni - ei mikään ihme, olenhan harvinaisen komea poika. Meillä meni hihnat sekaisin, kun se oli niin hössö, ja vähän säikähdin sitä mutta en minä pikkutytöille ärise tai mitään. Emäntä irrotti minut hihnasta, kun ei siellä ollut liikennettä tai mitään, jotta ei kumpikaan pelästyisi, mutta olin saanut tarpeeksi nenäkkäistä pikkutytöistä joten juoksin kauemmas odottamaan kun Emäntä jäi juttelemaan sen Allan taluttajien kanssa. Huomasin samalla, että vapaana olisikin eri kivaa juosta, poikkesin kokonaan pois kävelypolulta ja loikin villisti nurmikolla. Se oli kivaa!
Mutta minulla on nyt siis kaksi tuttua täällä! Useampikin olisi halunnut tulla moikkaamaan, mutta olen aika pidättyväistä sorttia, toisin kuin tuo Emäntä joka jäisi varmaan lärpättämään kaikkien koirantaluttajien kanssa ellen vetäisi sitä mukaani. Jos siitä olisi kiinni, niin olisimme varmaan vieläkin tuolla viimassa enkä olisi saanut iltapäiväruokaani.
Kotiin tultua putsattiin sitten tassut, hohhoijaa, ja leikittiin Puppylla, ja Emäntä totesi, että siltä pitäisi varmaan irrottaa silmät. Julmuri, irrottaa nyt Puppylta silmät! (Okei, myönnän että yritin itse irrottaa siltä toista silmää, mutta se on eri asia, sitä sanotaan koiran aktivoinniksi että sille annetaan tekemistä. Mutta tuo Emäntä pelkää, että saattaisin nielaista sen silmän. Se on kamalan kova murehtimaan asioita!)
Tänään on vielä jotain jännää tiedossa, kun Mikko tulee kotiin joskus kahdeksan maissa. Se Mikko on ilmeisesti jotain sukua tuolle Emännälle, mutta sitä isompi ja miepuolinen. Me mennään varmaan tuohon metroasemalle sitä vastaan, kun Emäntä tykkää, että minun pitää oppia liikkumaan myös tuolla jalkakäytävillä ja suojateillä ja "ihmisten ilmoilla". Kuulin Emännän sanovan sille Mikolle, että sen pitäisi tuoda jotain Pepsi Maxia ja suklaata :-P, sen jälkeen kuulemma loppuu sitten suklaan syöminen.
Eli taitaa se loppiainen sittenkin tarkoittaa jonkun loppumista. Mutta miksi juuri suklaan? Lopettaisi mieluummin tuon kahvin juomisen, kun se haiseekin niin pahalle.
Ehkä kerron illemmalla lisää Mikosta, ehkä en. Pidän teitä jännityksessä.
P.S. Emäntä käski mainita, että olen ainoa uros maailmassa, jonka se sallisi kutsua itseään Emännäksi. Jos joku ihmismies tekisi samaa, niin se kuulemma vetäisi sitä köniin. En tiedä mitä köniin vetäminen tarkoittaa, mutta ei se kuulostanut kovin vakavalta kun se sen sanoi."
maanantai 5. tammikuuta 2009
Siivousta ja suklaata
Kuten tavallista, minulta on taas tavaraa hukassa. Tai siis tallessa. Tässä asunnossa on paikka, jonka nimi on talle, ja kun jokin esine sinne joutuu, niin se putkahtaa näkyviin vasta, kun sitä on lakannut etsimästä ja etsii jotain ihan muuta.
Talle ei koskaan ole siellä missä sen olettaisi olevan, ei ikinä. Silti aloitan aina hakemisen samoista paikoista: sohvan alla käy selvästi imu, koska sieltä löytyy mitä käsittämättömimpiä asioita. Niinpä aloitin nytkin etsimisen sohvan alta ja sanoin samalla Ransulle, että siivotaan nyt täältä pois nämä muut tänne ajautuneet tavarat (onkohan normaali-ihmisten sohvien alla tyhjiö, vakuumi, joka imee sinne kaiken villakoirista villapaitoihin?). Ransu-poika reippaana kömpi sohvan alle (makkaramuodosta on hyötyä; makkara olen itsekin mutta huomattavasti isompaa kaliiberia) ja toi sieltä ylpeänä tyhjän muovisen vissypullon! Siitä tulee minulle vielä siivoojakoira!
No, sitä etsimääni asiaa ei ole edelleenkään löytänyt, mutta elämä on.
Siirsin suklaalakon aloittamiseni loppiaiseen, sehän on oikeastaan loogisempaa niin: loppiainen = kaikki hyvä loppuu. Hain siis kaupasta suklaapat... äh, levyn, siinä se totuus nyt tuli. Ransu sai kongiinsa murusen kaivettavaksi mutta tonki sen sieltä ulos maailmanennätysajassa. Niinpä ennen kuin olin ehtinyt pikakahvini kaataa kuppiin, se oli syöksynyt suklaalevylleni, pudottanut sen lattialle ja alkanut avata sitä lisää. Karjahdus 'ei' kuultiin kyllä selvästi, mutta ignoorattiin yhtä selvästi (jos tuo on arka ja ahdistunut koira, niin minä olen Maria Antoinette!). Vain vilkaisu karjahtajaan päin ja lisää foliopaperia auki. Solakoilla sprintterin säärilläni pinkaisin ottamaan levyn Ransun suusta, se murisi mutta ei tehnyt elettäkään tarttuakseen käteen vaan antoi ottaa levyn pois. Kaksi palaa se oli kuitenkin ehtinyt siinä määrin nuolla, että leikkasin ne pois ja vähän ajan kuluttua laitoin kongiin.
Nyt se katsoo sydäntäsärkevästi joka kerta kun folio rasahtaa, levy rapsahtaa, suklaa lohkeaa palaseksi ja katoaa hitaasti pohjattomaan kitaani. Hyvästi ajat, jolloin sain syödä suklaata ilman syyllisyyttä (ei niitä kyllä ollut Roosankaan aikaan).
Että voikin koiralla olla surullisen syyttävä katse
Aamu alkoi, muuten, ihanasti: pissat ja kakat tulivat ulos. Sieltä tultiin sitten vauhdilla sisälle, koska pakkasta oli ainakin miljoona astetta. Kauppaan lähtö vaati taas sen, että makkara luikahti jalkojen välistä rappukäytävään ja jouduin nostamaan sen määrätietoisesti takaisin eteiseen ja sulkemaan nopeasti oven perässäni.
Mikko tulee huomenna kotiin, eli alkaa vaihe II, kun koko perhe on koolla. Mitenhän Ransu hyväksyy uuden tulokkaan (Mikko on siis 20 v poikani)? Muilla uroksilla tuskin on asiaa ainakaan sänkyyni; viime yönä ei enää kelvannut sohva, jalkopää tai lattia vaan herra valloitti sänkyni ihan sen keskeltä (ja nykyinen sänkyni on 80 cm kapea!) ja minä sain sitten asettua reunalle siten miten sain itseni mahdutettua.
Mutta tuohonkin ehdin Roosan kanssa niin hyvin tottua, että tunnen itseni ihan orvoksi jos käytössäni on kokonainen sänky eikä tarvitse herätä joka kerta kylkeä kääntäessään.
***
Edit: Joskus onni koostuu hyvin pienistä asioista, kuten Aamu alkoi, muuten, ihanasti: pissat ja kakat tulivat ulos. :-D
Talle ei koskaan ole siellä missä sen olettaisi olevan, ei ikinä. Silti aloitan aina hakemisen samoista paikoista: sohvan alla käy selvästi imu, koska sieltä löytyy mitä käsittämättömimpiä asioita. Niinpä aloitin nytkin etsimisen sohvan alta ja sanoin samalla Ransulle, että siivotaan nyt täältä pois nämä muut tänne ajautuneet tavarat (onkohan normaali-ihmisten sohvien alla tyhjiö, vakuumi, joka imee sinne kaiken villakoirista villapaitoihin?). Ransu-poika reippaana kömpi sohvan alle (makkaramuodosta on hyötyä; makkara olen itsekin mutta huomattavasti isompaa kaliiberia) ja toi sieltä ylpeänä tyhjän muovisen vissypullon! Siitä tulee minulle vielä siivoojakoira!
No, sitä etsimääni asiaa ei ole edelleenkään löytänyt, mutta elämä on.
Siirsin suklaalakon aloittamiseni loppiaiseen, sehän on oikeastaan loogisempaa niin: loppiainen = kaikki hyvä loppuu. Hain siis kaupasta suklaapat... äh, levyn, siinä se totuus nyt tuli. Ransu sai kongiinsa murusen kaivettavaksi mutta tonki sen sieltä ulos maailmanennätysajassa. Niinpä ennen kuin olin ehtinyt pikakahvini kaataa kuppiin, se oli syöksynyt suklaalevylleni, pudottanut sen lattialle ja alkanut avata sitä lisää. Karjahdus 'ei' kuultiin kyllä selvästi, mutta ignoorattiin yhtä selvästi (jos tuo on arka ja ahdistunut koira, niin minä olen Maria Antoinette!). Vain vilkaisu karjahtajaan päin ja lisää foliopaperia auki. Solakoilla sprintterin säärilläni pinkaisin ottamaan levyn Ransun suusta, se murisi mutta ei tehnyt elettäkään tarttuakseen käteen vaan antoi ottaa levyn pois. Kaksi palaa se oli kuitenkin ehtinyt siinä määrin nuolla, että leikkasin ne pois ja vähän ajan kuluttua laitoin kongiin.
Nyt se katsoo sydäntäsärkevästi joka kerta kun folio rasahtaa, levy rapsahtaa, suklaa lohkeaa palaseksi ja katoaa hitaasti pohjattomaan kitaani. Hyvästi ajat, jolloin sain syödä suklaata ilman syyllisyyttä (ei niitä kyllä ollut Roosankaan aikaan).
Että voikin koiralla olla surullisen syyttävä katse
Aamu alkoi, muuten, ihanasti: pissat ja kakat tulivat ulos. Sieltä tultiin sitten vauhdilla sisälle, koska pakkasta oli ainakin miljoona astetta. Kauppaan lähtö vaati taas sen, että makkara luikahti jalkojen välistä rappukäytävään ja jouduin nostamaan sen määrätietoisesti takaisin eteiseen ja sulkemaan nopeasti oven perässäni.
Mikko tulee huomenna kotiin, eli alkaa vaihe II, kun koko perhe on koolla. Mitenhän Ransu hyväksyy uuden tulokkaan (Mikko on siis 20 v poikani)? Muilla uroksilla tuskin on asiaa ainakaan sänkyyni; viime yönä ei enää kelvannut sohva, jalkopää tai lattia vaan herra valloitti sänkyni ihan sen keskeltä (ja nykyinen sänkyni on 80 cm kapea!) ja minä sain sitten asettua reunalle siten miten sain itseni mahdutettua.
Mutta tuohonkin ehdin Roosan kanssa niin hyvin tottua, että tunnen itseni ihan orvoksi jos käytössäni on kokonainen sänky eikä tarvitse herätä joka kerta kylkeä kääntäessään.
***
Edit: Joskus onni koostuu hyvin pienistä asioista, kuten Aamu alkoi, muuten, ihanasti: pissat ja kakat tulivat ulos. :-D
Vauhtimakkara
Uusi kuvakulma: kaula, leuka, suu ja ihan vasemmassa reunassa kirsu :-)
Pakkanen jatkuu, joten ulkona käydään vain asioilla. Siispä sisälle päästyä riittää vauhtia. En ymmärrä miten tuollainen töpöjalkainen makkara saakin itsensä kiihdytettyä niin hurjaan vauhtiin näin pienessä tilassa. Kun jalat on putsattu örinän säestyksellä, sanon 'loppu' ja laitan pyyhkeen pois kädestä. Sitten irroitan pannan, ja sen jälkeen poikaa viedään. Ensin pari kierrosta jalkojeni välistä (miten se ylipäänsä taipuu lähes kahdeksikoksi!) ja sitten viiden metrin pikapyrähdys sängylle, sieltä hyppy puusohvalle, lattialle, takaisin sängylle, jotain suuhun ja kiusaamaan minua (joka olen sillä aikaa riisumassa vasta kenkiä). Lelun kanssa houkutellaan minut olohuoneeseen "tappelemaan siitä" ja sen jälkeen muistuu mieleen, että joku makupalakin olisi hyvää.
Puruluukin on alkanut saada kyytiä, vaikka alkuun Ransu ei piitannut siitä lainkaan. Ja pehmokoira (jolle pitää keksiä nimi) on leikeissä mukana. Minun vanhan hammasharjani vartta olisi kiva pureskella, mutta en tiedä joudunko ottamaan sen pois ettei se niele niitä harjaksia. Voi kun olisi rahaa, niin kävisin ostamassa sille vaikka mitä kivaa! Palloa ei tänne sisälle kannata hankkiakaan, täällä ei mahdu pelaamaan pallopeliä. Käysien ostaminen taas tuntuu turhalta, kun kotonakin olisi niin paljon riepuja, joista voisi varmaan leikellä suikaleita ja solmia niitä köysiksi kun vaan löytää oikean taktiikan.
Aloitin nyt villatakin tai pikemminkin loimen kutomisen ensihätään, kun sattui olemaan lankoja tarjolla, tosin ne ovat viininpunaisia :-( Kirjoitan edistymisestä tuonne neuleblogiini.
lauantai 3. tammikuuta 2009
Neljäs yhteinen päivä
(Kopioitu espanjankoirien keskustelusta)
Aamu-uninen koira, joka inhoa kylmää ilmaa - sehän on kuin tilaustyönä minulle tehty! ;)
Tehtiin illan viimeinen lenkki vasta puolen yön aikoihin, joten aamulla oli lattiat kuivina ja puhtaina. Poika nukkui tällä "sohvalla" (sivustavedettävällä) ja kun näki, että minä heräsin ja kurkottelin kännyä katsoakseni paljonko kello on (minäkin majailen olohuoneessa kun poikani asuu seuraavat puoli vuotta makkarissa), niin se ryntäsi taas niin älyttömän iloisena sanomaan huomenta, että siihen kyllä heräsi! :D :D :D En tiedä miten tuollainen makkara pystyykin menemään niin monelle mutkalle ja sukeltamaan tyynyn alle ja sieltä pois. Nopeasti se on oppinut taas leikkimisenkin taidon; kun minut oli saatu ylös sängystä niin pehmolelu suuhun ja sitten härnäämään sen kanssa. Leikittiin hetken aikaa takapuolet pystyssä kiskomisleikkiä ja sitten sanoin, että mennään ulos.
Ulkoilu sujui hyvin, pissat ja kakat tulivat ulos ja sitten äkkiä suunta kohti kotia. Tassujen putsaus tutun örinän säestyksellä (minusta alkoi kuulosta siltä, että se on sen puhetta; se juttelee jotain putsauksen aikana mutta en ole vielä katsonut sanakirjasta mitä), häntä vispasi vimmatusti. Panta irti ja pehmokoira suuhun ja taas vauhtiin.
Tässä kohtaa tein virheen: vanhasta tottumuksesta ajattelin hoitaa kauppareissun samalla pukemisella, näinhän olin aina tehnyt Roosan kanssa. Kun tulimme Roosan kanssa kotiin, otin siltä vermeet pois ja lähdin kauppaan. Mutta Ransu oli ihan liian kiihtyneessä tilassa, ja pääsi livahtamaan jalkojeni välistä rappukäytävään. Se palasi takaisin sisälle, mutta en yksinkertaisesti saanut sitä pysymään sisäpuolella. Se katsoi silmiin anovasti, nousi takajaloilleen, kokeile urahtamista, ja karkasi heti kun raotin ovea. Piti ottaa takapakkia ja laittaa ovi kiinni ja tulla takaisin olohuoneeseen, mutta olin yksinkertaisesti jo niin hikinen ja kahvihammasta kolotti, että en jaksanut riisua välillä ja aloittaa ihan alusta. Sen sijaan olin hetken aikaa sen kanssa riehumatta ja menin sitten eteiseen ja ilmoitin että Ransu oottaa. Ei auttanut. Lopulta oli pakko tehdä äärimmäinen hätätemppu: annoin sille murusen ruokaa eteisen lattialle ja kun se jäi sitä syömään niin puikahdin ulos.
Se ei ollut oikeaoppinen lähtö, ja pitää tänään vielä viedä roskapussi tai jotain ilman häslinkiä, jotta saadaan korjaava kokemus. Mutta poika sai kaupasta sellaisen kasan erilaisia herkkuja, että tuli taas oikein syyllinen olo siitä, etten Roosan aikana kantanut yhtä monia eri pusseja. (Tosin varmaan kannoinkin silloin, kun se oli nuori ja kaipasi leikkimistä makupaloja piilottamalla jne, mutta se on vain unohtunut kun loppuaika oli sitä että köllöteltiin yhdessä.)
***
Saman päivän iltana kirjoitettu samalle palstalle:
Voi että tuo koirapoika osaa olla ihana, joudutte nyt kuuntelemaan tätä hehkutusta mutta kun se on kerta kaikkiaan sellainen sydänrosmo, että olen ihan pilvissä :)
Onko teidän koirillanne tapana pyytää makupalaa, kun tulette ulkoa sisälle? Minun Roosani jostain syystä otti huomaamatta sellaisen tavan, että aina kun tulimme sisälle niin minun piti palkita se ihan pienellä makupalalla siitä, että se oli käyttänyt minut ulkona. Ja nyt Ransu tekee ihan samaa! Tulimme äsken yölenkiltä (kakkaa ei tullut, mikä enteilee huonoja uutisia aamuksi) ja kun pääsimme sisälle, niin se ryntäsi etsimään konginsa ja toi sen minulle! Sinne piti pistää palkkio ulkoiluttamisestani ja nyt se tonkii sitä sieltä iloissaan. Kokeilin nyt sitäkin, että kesken herkuttelun otin kongin siltä pois, se urisi mutta antoi ottaa sen ilman yritystäkään tarttua kiinni käteen tms. Kuten sanottu, en aio kiusata sitä ottamalla ruokia pois pilanpäiten, mutta haluan sen oman turvallisuutensa vuoksi oppivan siihen, että saan ottaa sen suusta pois mitä tahansa. Vaikka täällä päin ei kai koiranmyrkyttäjiä ole liikkunutkaan, niin Roosalta jouduin eräänkin kerran kaivelemaan suusta makkaranpaloja sun muuta ihan varmuuden vuoksi (se söi kaiken mikä oli joskus edes muistuttanut ruokaa).
Minulla on valtava ikävä Roosaa, olen taas itkeä tihrustanut Ransun nukkuessa (mihin se heräsi ja katsoi ihmeissään ja minun piti mennä sanomaan sille, ettei se ole tehnyt mitään pahaa), mutta tuo sohvan- ja sydämenvalloittaja täyttää kyllä koko asunnon lämmöllä.
Aamu-uninen koira, joka inhoa kylmää ilmaa - sehän on kuin tilaustyönä minulle tehty! ;)
Tehtiin illan viimeinen lenkki vasta puolen yön aikoihin, joten aamulla oli lattiat kuivina ja puhtaina. Poika nukkui tällä "sohvalla" (sivustavedettävällä) ja kun näki, että minä heräsin ja kurkottelin kännyä katsoakseni paljonko kello on (minäkin majailen olohuoneessa kun poikani asuu seuraavat puoli vuotta makkarissa), niin se ryntäsi taas niin älyttömän iloisena sanomaan huomenta, että siihen kyllä heräsi! :D :D :D En tiedä miten tuollainen makkara pystyykin menemään niin monelle mutkalle ja sukeltamaan tyynyn alle ja sieltä pois. Nopeasti se on oppinut taas leikkimisenkin taidon; kun minut oli saatu ylös sängystä niin pehmolelu suuhun ja sitten härnäämään sen kanssa. Leikittiin hetken aikaa takapuolet pystyssä kiskomisleikkiä ja sitten sanoin, että mennään ulos.
Ulkoilu sujui hyvin, pissat ja kakat tulivat ulos ja sitten äkkiä suunta kohti kotia. Tassujen putsaus tutun örinän säestyksellä (minusta alkoi kuulosta siltä, että se on sen puhetta; se juttelee jotain putsauksen aikana mutta en ole vielä katsonut sanakirjasta mitä), häntä vispasi vimmatusti. Panta irti ja pehmokoira suuhun ja taas vauhtiin.
Tässä kohtaa tein virheen: vanhasta tottumuksesta ajattelin hoitaa kauppareissun samalla pukemisella, näinhän olin aina tehnyt Roosan kanssa. Kun tulimme Roosan kanssa kotiin, otin siltä vermeet pois ja lähdin kauppaan. Mutta Ransu oli ihan liian kiihtyneessä tilassa, ja pääsi livahtamaan jalkojeni välistä rappukäytävään. Se palasi takaisin sisälle, mutta en yksinkertaisesti saanut sitä pysymään sisäpuolella. Se katsoi silmiin anovasti, nousi takajaloilleen, kokeile urahtamista, ja karkasi heti kun raotin ovea. Piti ottaa takapakkia ja laittaa ovi kiinni ja tulla takaisin olohuoneeseen, mutta olin yksinkertaisesti jo niin hikinen ja kahvihammasta kolotti, että en jaksanut riisua välillä ja aloittaa ihan alusta. Sen sijaan olin hetken aikaa sen kanssa riehumatta ja menin sitten eteiseen ja ilmoitin että Ransu oottaa. Ei auttanut. Lopulta oli pakko tehdä äärimmäinen hätätemppu: annoin sille murusen ruokaa eteisen lattialle ja kun se jäi sitä syömään niin puikahdin ulos.
Se ei ollut oikeaoppinen lähtö, ja pitää tänään vielä viedä roskapussi tai jotain ilman häslinkiä, jotta saadaan korjaava kokemus. Mutta poika sai kaupasta sellaisen kasan erilaisia herkkuja, että tuli taas oikein syyllinen olo siitä, etten Roosan aikana kantanut yhtä monia eri pusseja. (Tosin varmaan kannoinkin silloin, kun se oli nuori ja kaipasi leikkimistä makupaloja piilottamalla jne, mutta se on vain unohtunut kun loppuaika oli sitä että köllöteltiin yhdessä.)
***
Saman päivän iltana kirjoitettu samalle palstalle:
Voi että tuo koirapoika osaa olla ihana, joudutte nyt kuuntelemaan tätä hehkutusta mutta kun se on kerta kaikkiaan sellainen sydänrosmo, että olen ihan pilvissä :)
Onko teidän koirillanne tapana pyytää makupalaa, kun tulette ulkoa sisälle? Minun Roosani jostain syystä otti huomaamatta sellaisen tavan, että aina kun tulimme sisälle niin minun piti palkita se ihan pienellä makupalalla siitä, että se oli käyttänyt minut ulkona. Ja nyt Ransu tekee ihan samaa! Tulimme äsken yölenkiltä (kakkaa ei tullut, mikä enteilee huonoja uutisia aamuksi) ja kun pääsimme sisälle, niin se ryntäsi etsimään konginsa ja toi sen minulle! Sinne piti pistää palkkio ulkoiluttamisestani ja nyt se tonkii sitä sieltä iloissaan. Kokeilin nyt sitäkin, että kesken herkuttelun otin kongin siltä pois, se urisi mutta antoi ottaa sen ilman yritystäkään tarttua kiinni käteen tms. Kuten sanottu, en aio kiusata sitä ottamalla ruokia pois pilanpäiten, mutta haluan sen oman turvallisuutensa vuoksi oppivan siihen, että saan ottaa sen suusta pois mitä tahansa. Vaikka täällä päin ei kai koiranmyrkyttäjiä ole liikkunutkaan, niin Roosalta jouduin eräänkin kerran kaivelemaan suusta makkaranpaloja sun muuta ihan varmuuden vuoksi (se söi kaiken mikä oli joskus edes muistuttanut ruokaa).
Minulla on valtava ikävä Roosaa, olen taas itkeä tihrustanut Ransun nukkuessa (mihin se heräsi ja katsoi ihmeissään ja minun piti mennä sanomaan sille, ettei se ole tehnyt mitään pahaa), mutta tuo sohvan- ja sydämenvalloittaja täyttää kyllä koko asunnon lämmöllä.
perjantai 2. tammikuuta 2009
Relaaaaxxx
Kolmas ilta kotona. Ainakaan tässä vaiheessa ei näytä kamalasti ahdistavan tai jännittävän :-)
King kong
Poika nukkui taas yönsä hyvin, en kuullut inahdustakaan, mutta enpä kuullut sitäkään että oli käynyt eteisessä pissalla ja kakalla :-( Pitää siis vielä harjoitella oikean ulkoilutusrytmin löytämistä. Illalla kävimme ulkona joskus 21:30 aikoihin, ja ilmeisesti tarpeet oli tehty aamuyöllä, koska pissa oli jo suureksi osaksi kuivunut kun heräsin kahdeksalta. Eli onneksi siitä ei ollut kyse, että olisin nukkunut liian pitkään.
Kävin ostamassa eläinkaupasta kongin (Medium) ja samalla mukaan tarttui possunkärsä (yäk) ja joku lihaisa patukka. Mikään niistä ei kuitenkaan näytä kiinnostavan, sen sijaan kaikki mitä minä laitan suuhuni saa läähättämään. Hyvä syy olla dieetillä, ei tarvitse koiran kerjätä!
Ransu on nyt oivaltanut, että olohuoneen ikkunasta näkisi ulos ja siellä olisi lintuja ja ihmisiä ja muuta kiinnostavaa, mutta meillä on hieman ongelmallista järjestää sille istuma-/makuupaikkaa ikkunan ääreen. Sohvan virkaa ajaa tällainen 1800-luvulta peräisin oleva "sivustavedettävä" ja vaikka tyynyn avulla pehmittäisi siihen nojaamispaikan, niin silti se joutuu koko ajan seisomaan takajaloillaan nähdäkseen ikkunasta. Ja pitkäselkäiselle koiralle rasitus ei varmaan pitemmän päälle ole hyväksi.
Kauppaan lähtöni sujui ihan hyvin. Ransu olisi tottakai halunnut lähteä mukaan, mutta opettelemme samoja tunnussanoja kuin Roosan kanssa; kun pääsee mukaan niin "Mennään ulos" ja kun ei pääse mukaan niin "Oottaa täällä". Se yritti livahtaa jalkojeni välistä ja hyppäsi minua vasten katsoen anovasti silmiin, mutta ei minkäänlaista elettä että se uhittelisi tai tarttuisi kiinni hihaan tai punttiin. Siihen se loppujen lopuksi jäi istumaan kun painoin oven kiinni.
Kotiin tullessa kuulin alaovelle asti sen haukahtelevan, mutta hiivin niin hiljaa kuin osasin omaan kerrokseeni ja odotin hiljaista hetkeä, jonka aikana tulin sisälle. Ransu juoksi hakemaan puruluunsa (josta se ei muuten piittaa) ja tuli tervehtimään iloisena.
Tein muuten Columbuksen Suomelaisesta kirjakaupasta löydön: "Koiran elekieli" 4,95 euroa! En tiedä onko siinä mitään hyödyllistä luettavaa, mutta tuohon hintaan otin sen joka tapauksessa (ilman lukulaseja olen sokea kuin lepakko).
torstai 1. tammikuuta 2009
Aamuenergiaa
Aamu alkui pusuttelulla!
Poika kävi vielä puolenyön jälkeen kanssani pienellä lenkillä, mutta vieläkin paukkui niin että vain pienet pissat sai tehtyä. En siis ollut yhtään yllättynyt kun aamuyöllä vessassa käydessäni löytyi kakat eteisen lattialta. Ensimmäinen yö ja sellainen jytinä ulkona! Mutta se nukkui muuten niin rauhallisesti, että huomasin sen vain välillä siirtyneen omalta petiltään kokeilemaan sohvaa ja sitten taas takaisin omalle petilleen. Olisi se sänkyynkin saanut tulla, mutta ei halunnut. Vessareissuni ajan se seurasi minua, mutta kun huomasi että palaan takaisin nukkumaan, niin sekin jatkoi uniaan. Koko yönä ei yhtään haukahdusta, vaikka viimeiset pommit paukkuivat joskus pitkälti aamun puolella.
Aamulla, kun kännykkä herätti, sain sellaisen herätyksen etten muistanutkaan millainen on energinen koira! :D Se pomppasi sänkyyni, pusutteli, puski, heittäytyi selälleen, tunki kuonoaan tyynyni alle ja häntä viuhtoi niin maan penteleesti. Se oli todellinen energiapommi, ei puhettakaan että olisin voinut ajatella että "jos vielä hetken aikaa tässä torkkuisin ennen ulos kylmään lähtöä..." (inhoan aikaisia aamuherätyksiä ja erityisesti talviaamuja). Lähdettiin ulos ja koska siellä oli kylmä niin tehtiin vain tarpeet lyhyellä lenkillä ja sitten kotiin ja askartelemaan ruokaa vessapaperirullien sisältä. Sitä ennen örinän sävyttämä tassujen putsaus (örinä on itse asiassa parempi sana kuin urina, saati murina), ja vaikka poika örisee niin häntä heiluu ja operaation jälkeen tulee pusu.
Sen verran jännitys on vissiin vienyt voimia, että tänään poika ei kerjää lisää ruokaa vaan kellahti nyt tyytyväisenä tuohon ihan kylkeeni kiinni (istun taas sohvalla naputtelemassa). Tänään pitäisi keksiä jotain sisätekemistä (johon ei sisälly ruokaa), mutta ei liikaa, jos se tykkää ihan vain levätä eilisen jännityksen jälkeen. Ainakin nyt se näyttää naatiskelevan vain loikoilusta kylki jalkaani vasten.
Sitten kun tästä aletaan päästä normaalielämään kiinni niin kahteen asiaan pitää ulkona saada harjoitusta: Ne ekat pissat pitäisi malttaa pidätellä tuonne pihan ulkopuolelle asti, naapurit eivät kovin hyvällä katso jos ne tehdään heti ovenpieleen. Ja kakat mennään tekemään kävelytien reunaan tai metsän puolelle, ei keskelle polkua. Mutta ehkä tutut koirat opettavat sitten kun ollaan valmiita ulkoilemaan niiden kanssa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
