Emäntä on mustis!

Emäntä lähti torstaina sinne jonnekin Brysseliin, mistä se otti kamalasti stressiä. Niin paljon, että meinasi kuulemma myöhästyä lähtöselvityksestä, kun ei millään olisi halunnut lähteä. Mutta lähti kuitenkin ja nyt se on ihan tohkeissaan siitä, kuinka hieno paikka se oli ollut ja kuinka siellä saa koirat juoksennella vapaina puistoissa.

Se tekstasi Mikolle varmaan kaksikymmentä kertaa, ainakin! Ja kun se kuuli, että meillä pojilla sujuu täällä mainiosti, niin se alkoi kuulemma nauttia matkastaan. Ja hyvinhän meillä täällä sujuikin. Mikon huoneessa on matto, jonka päällä on kiva syödä luuta (muissa huoneissa ei ole, eikä Emäntä anna nostaa luuta sängylleen). Nukuin Mikon kanssa, loikoilin sen kanssa kun se pelaili, me ulkoiltiin yhdessä (oli siellä kyllä turhan kylmä) ja sen vuorokausirytmikin sopi minulle mainiosti: käytiin aamuyöllä viideltä ulkona ja sitten nukuttiin pitkälle iltapäivään.

Joten kun Emäntä tuli ikävää uhkuen kotiin, niin me pojat oltiin kuin ei mitään. Sillä oli kassi tuliaisia pullollaan, tosin minulle se ei ollut löytänyt kuin Nallen (jolta huvikseni repäisin silmän kohdalta ompeleet jo pois, mutta sen villapuserossa riittää vielä askartelua) ja frisbeen lämpimämpiä ilmoja varten (hah, se luulee kai, että vaivaudun hakemaan sen, eikö se ole oppinut mitään meidän pallonheittelystä). Tsekattiin Mikon kanssa tuliaiset ja todettiin aika köykäisiksi, joten jäin Mikon huoneeseen loikoilemaan ja Emäntä tuli ihan mustasukkaiseksi :-) Se ei tiennyt miten päin se olisi, kun minä kyllä tervehdin sitä, mutta en mennytkään solmuun ilosta, kun se saapui. Sitten se houkutteli ruualla minut tänne olkkariin, ja lopulta piilotin huolella luuni yöksi ja käperryin tähän sen kylkeen kiinni, ettei sille tule paha mieli.

Mutta saa se minun puolestani mennä uudestaankin reissuun, meillä on Mikon kanssa mukavaa ihan kaksistaan, kun voidaan puhua miesten juttuja ilman tuosta iänikuista "äidinpikkukultamuru"-höpötystä. Ei tällainen aikuinen mies jaksa jatkuvaa lepertelyä.

Sarjassamme erikoisia nukkumisasentoja

Miten niin ei voisi nukkua pää tyhjässä margariinirasiassa? Ihan hyvinhän tämä sujuu!

Kiltti nukkuessaan

Niin suloinen ja kiltti... nukkuessaan :-)

Mustikka-Bonaquaa

Ransu:

Emäntä repii pelihousujaan jonkun Brysselin matkan takia. Menee ihan hyvät ulkoiluhousut rikki, tai ne onkin kyllä jo polvesta rikki ja alan jo arvatakin, että kun se vaihtaa ehjät housut jalkaan niin se on huono merkki: silloin se lähtee jonnekin ilman minua. Silloin se laittaa myös eri takin päälle, sellaisen jonka taskussa ei ole kakkapusseja.

No, anyway, tänään se lähti töihin ja jätti minulle lehden luettavaksi, joten en ehtinyt edes haukkumaan sen perään. Mikon perään haukuin sitäkin enemmän kun se lähti iltajuoksuilleen.

Töistä tullessaan Emäntä haisi toiselle koiralle. Se oli käynyt ostamassa vaatteita sinne Brysselin matkalle ja siellä vaatekaupassa (Tuuliatuu Krunikassa) oli ollut suloinen Otto-poika. Suloinen ja suloinen... hmph >:-/ Mutta Emäntä oli hyvillään kun oli saanut housupuvun, kauluspaidan ja Palmrothin kengät 90 eurolla. Siis sillä summalla olisi kyllä saanut vähänpaljon ruokaa! Eikä minulle sitä paitsi olisi tarvinnut Palmrothin kenkiä tuoda, en välitä ollenkaan kenkien pureskelusta, käytän purukalustoani mieluummin johonkin mikä myös täyttää vatsaa.

Sitten se oli ostanut suklaata, jonka haistan tietysti kauas, ja kun se nousi koneensa ääreltä niin se piti minua niin tyhmänä, etten muka löytäisi koneen taakse jemmattua suklaapalaa. Ehdin löytää sen ja mutustella poskeeni ennen kuin se palasi keittiöstä ja karjaisi, että "Ei ota!"

Äsken käytiin ulkona ja joka ilta se on vaan kivempaa ja kivempaa, kun alkaa olla niin paljon tuoksuja tuolla ulkona, joiden päälle pitää jättää omia merkkejä. Ja sitten me juostiin kilpaa, turha kai mainitakaan että voitan Emännän kevyesti. Kun tultiin sisälle, niin Emäntä otti itselleen jääkaapista vissyvettä. Jos jotain otetaan jääkaapista, niin se on syötävää, tämä on aika pätevä yleissääntö. Niinpä tökkäsin kuononi Emännän lasiin ja join siitä noin puolet. Jostain syystä se ei näytä itse juovan sitä loppupuoliskoa vaan otti sen vain minulta pois ja laittoi sivuun. Ei se kamalan hyvää ollut mutta tulipahan maistettua.

Taidan käydä vielä ennen nukkumaanmenoa lukemassa varmuuden vuoksi uudestaan tuon iltapäivällä minulle jätetyn lehden, jos sieltä löytyisi vielä sivujen välistä koiranmakkaran murusia. Sitten valtaan Emännän sängystä sieltä tyynypäästä tai ihan keskeltä 3/4 ja jätän sille 20 cm nukkumatilaa. Kannattaisi laihduttaa niin ei tarvitsisi Mikolle valittaa siitä, ettei mahdu nukkumaan kunnolla ja joutuu heräämään aina kun kääntää kylkeä.

Lisäys: Vaikka hammaslankaa ei säilytetä jääkaapissa, niin olen nähnyt kuinka sitä laitetaan suuhun. Siispä ajattelin ottaa selvää mikä sen lankaboksin sisällössä on niin hyvää, mutta en ehtinyt saada sitä rikki ennen kuin Emäntä otti sen pois :-(

Hörisevä pusupoika

Mari:

Ransu joutui tänään olemaan muutaman tunnin yksin, kun minä lähdin töihin ja Mikko omiin menoihinsa. Jätin sille lähtiessäni lehden "luettavaksi" ja lisäksi pari koiransuklaanappia piiloon täkin alle. Sitten lähdin niin, että se huomasi, mutta ei malttanut jäädä haukkumaan perään. En yhtään tiedä onko se haukkunut yksin ollessaan, mutta ainakin Mikon saapuessa kotiin oli ollut ihan hiljaista eikä täällä liioin ole tehty mitään tihutöitä.

Ihanaa seurata miten Mikko ja Ransu luovat yhteyttä toisiinsa. Ylipäänsä oli ihanaa, että kun iltakymmenen jälkeen töistä kotiuduin, niin Mikko oli juuri ulkoiluttanut Ransun eikä tarvinnut ensimmäiseksi lähteä lenkille. Mutta muutenkin he olivat leikkineet ja painineet. Ransu irvistelee ja urisee ja örisee ja hörisee - ja heiluttaa häntää. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää sen historia, mitä sille on tapahtunut kun se yrittää käyttäytyä niin dominoivasti. Ja kuitenkin se selvästi nauttii asemastaan tässä laumassa; sen ei enää tarvitse olla johtaja. Siitä olisi saanut upeita irvistelykuvia taas tänään, mutta kaikesta örinästä huolimatta se antaa ottaa tärkeimpänsä - sen putkiluun - pois suusta aina kun se on nostanut sen sängylle (kielletty luunmutustelupaikka). Ja kun se on irvistellyt, niin ikään kuin hyvitykseksi tulee perään pusuja.

Äsken yölenkillä se sai taas olla loppumatkan irrallaan, ja koko ajan se tulee rohkeammaksi. Kauas minusta se ei vieläkään lähde, mutta nyt käytiin jo haistelemassa tarkkaan muidenkin rappujen ovenpielet ja pusikot. Ja sitten täyttä laukkaa minun luokseni. Voi kun tulisi kivat ilmat, että voisimme olla ulkona ja se saisi juosta sydämensä kyllyydestä!

Röyhkeyttä sillä piisaa: voileipäni oli jo sen suussa, kun huomasin sen kurkottaneen sohvapöydälle, mutta senkin se antoi ottaa pois vastustamatta. Suklaan kanssa on vaikeampaa, ihmisten suklaa on sen suurinta herkkua, eikä palaakaan voi lohkaista ilman erilaisia kerjäysyrityksiä; tuijottamista, hörinää, jalkaa vasten nousemista, lisää tuijottamista ja hörinää :-)

On se kultainen ja kyllä minun tulee taas viikonloppuna ihan jätti-ikävä noita molempia poikiani. Mutta minun poissaoloni tekee varmaan hyvää heidän suhteelleen, kun saavat taas painia keskenään ja löytää oman yhteisen kielensä. Minun ja Ransun yhteinen kielihän on se, että minä lässytän sille ja se hörisee. Ehkä sille tekee hyvää oppia välillä taas miehisempää kommunikaatiota :-)

Koulutin Emäntää

Ransu:

Eilisestä jättiluusta meni vatsa sen verran sekaisin, että yöllä oli ihan pakko tehdä kakat ihan oven viereen, kun ei ollut ketään päästämässä ulos. Iltapäivällä yritin viestittää Emännälle, että nyt pitäisi taas päästä ulos, kun on hätä, mutta hän ei huomannut, että odotan siellä. Lopulta nousin väliovea vasten ja raapaisin sitä pari kertaa, ja siihen hän vihdoin havahtui. Kehui minua Tosi Viisaaksi, vaikka oikeasti se on kyllä niin päin, että se itse ei ole terävin kynä penaalissa, kun ei vähemmästä ymmärrä milloin koirapojan pitää päästä ulos.

Luu

Emäntä toi kaupasta oikein ison naudan putkiluun. Todella ison (kuvasta ei näe kuinka iso se on, kun siinä näkyy vain sen yksi reuna). En meinannut saada sitä millään nostettua sänkyyn - ja sitten kun sain, niin komennettiin sieltä pois.

Tämä on nyt muutenkin vähän ongelmallista, koska en halua kenenkään koskevan luuhuni, mutta en jaksa viedä sitä piiloonkaan ennen kuin saan sen pienemmäksi. Emäntä halusi välillä ottaa sen pois minulta näyttääkseen Mikolle, ja yritin pelotella sitä ärisemällä ja irvistelemällä, mutta kun ei se vaan piittaa. Kenenkään muun kuin Emännän tai Mikon ei kuitenkaan kannata lähestyä luutani. En minäkään yritä ottaa Emännältä suklaata kesken syömisen... tai no... yritän, mutta en ota väkisin. Kokeilen matalaa urinaa ja kun se ei tehoa niin asetun ihan sen naaman eteen, ja kun sekään ei tehoa niin laitan pään polville ja katson oikein anovasti silmiin. Mutta mikään ei enää tehoa, kun sen mielestä ihmisten suklaa ei sovi koirien vatsalle ja piste.

Nukuin taas aamulla tosi pitkään ja nautinnollisesti. Sitten käytiin ulkona ja siellä oli iso koira, joka meni ihan matalaksi ja pienen näköiseksi, kun se halusi tutustua minuun ja näyttää, ettei sitä tarvitse pelätä. Kävin moikkaamassa sitä ja Emäntä oli taas hurjan iloinen. Mutta yhtään sen pitemmälle lenkille en kyllä lähtenyt kuin tuolle tavalliselle pissatuslenkille, vaikka Emäntä houkutteli. Ulkona on lunta ja kylmää, ja sisällä odottavat Puppy-juoksut ja ruoka, joten johan sen järkikin sanoo kummassa on mukavampaa.

Nyt on viikonloppu ja Emäntä lupasi jo etukäteen olla koko päivän kotona, kauppareissua lukuun ottamatta, joten on ollut ihan mukavaa. Yritin sanoa sille, ettei lähtisi sinne kauppaan, mutta en edes yrittänyt karata käytävään vaan päästin sen lähtemään. Ja hyvä kun päästin, koska sieltä kaupasta se toi tuon mahtiluun.

Huomennakin on kuulemma vielä viikonloppu. Silloin tarvitsen kyllä jo uuden luun, koska tämä alkaa olla kohta puhkikaluttu.