Emäntä on mustis!

Emäntä lähti torstaina sinne jonnekin Brysseliin, mistä se otti kamalasti stressiä. Niin paljon, että meinasi kuulemma myöhästyä lähtöselvityksestä, kun ei millään olisi halunnut lähteä. Mutta lähti kuitenkin ja nyt se on ihan tohkeissaan siitä, kuinka hieno paikka se oli ollut ja kuinka siellä saa koirat juoksennella vapaina puistoissa.

Se tekstasi Mikolle varmaan kaksikymmentä kertaa, ainakin! Ja kun se kuuli, että meillä pojilla sujuu täällä mainiosti, niin se alkoi kuulemma nauttia matkastaan. Ja hyvinhän meillä täällä sujuikin. Mikon huoneessa on matto, jonka päällä on kiva syödä luuta (muissa huoneissa ei ole, eikä Emäntä anna nostaa luuta sängylleen). Nukuin Mikon kanssa, loikoilin sen kanssa kun se pelaili, me ulkoiltiin yhdessä (oli siellä kyllä turhan kylmä) ja sen vuorokausirytmikin sopi minulle mainiosti: käytiin aamuyöllä viideltä ulkona ja sitten nukuttiin pitkälle iltapäivään.

Joten kun Emäntä tuli ikävää uhkuen kotiin, niin me pojat oltiin kuin ei mitään. Sillä oli kassi tuliaisia pullollaan, tosin minulle se ei ollut löytänyt kuin Nallen (jolta huvikseni repäisin silmän kohdalta ompeleet jo pois, mutta sen villapuserossa riittää vielä askartelua) ja frisbeen lämpimämpiä ilmoja varten (hah, se luulee kai, että vaivaudun hakemaan sen, eikö se ole oppinut mitään meidän pallonheittelystä). Tsekattiin Mikon kanssa tuliaiset ja todettiin aika köykäisiksi, joten jäin Mikon huoneeseen loikoilemaan ja Emäntä tuli ihan mustasukkaiseksi :-) Se ei tiennyt miten päin se olisi, kun minä kyllä tervehdin sitä, mutta en mennytkään solmuun ilosta, kun se saapui. Sitten se houkutteli ruualla minut tänne olkkariin, ja lopulta piilotin huolella luuni yöksi ja käperryin tähän sen kylkeen kiinni, ettei sille tule paha mieli.

Mutta saa se minun puolestani mennä uudestaankin reissuun, meillä on Mikon kanssa mukavaa ihan kaksistaan, kun voidaan puhua miesten juttuja ilman tuosta iänikuista "äidinpikkukultamuru"-höpötystä. Ei tällainen aikuinen mies jaksa jatkuvaa lepertelyä.